Suomi sivistyksen ja osaamisen huipulle

SDP haluaa rakentaa Suomea, joka on avoin, rohkea ja kekseliäs. Sellaisessa Suomessa jokaisella on mahdollisuus osallistua yhteiseen päätöksentekoon, oikeus kokea olevansa turvassa ja edellytyksiä luottaa tulevaisuuteen. Vain vaikuttamalla oman elämämme, yhteisömme ja yhteiskuntamme suuntaan luomme turvaa ja luottamusta ihan jokaiselle.

Osaaminen, luovuus, kyky sopeutua ja muuttaa toimintatapoja ovat olleet Suomen kilpailuvaltteja läpi historian. Tavoitteenamme tulee jatkossakin olla maailman osaavin kansa, koska vain siten olemme kilpailukykyisiä ja voimme varmistaa kaikille mahdollisuuden tavoitella omia unelmiaan. Tarvitsemme yhä paremman peruskoulun, enemmän korkeakoulutusta ja tutkimusta, uuden oppimisen mahdollisuuksia läpi työuran sekä investointeja uusiin ideoihin, keksintöihin ja innovaatioihin.

Oppivelvollisuuden laajentaminen ja aidosti maksuttoman toisen asteen luominen olivat suuria askelia oikeaan suuntaan kohti nykymaailmassa vaadittavaa peruskoulutusta, mutta ne eivät yksin riitä. Koulutus ja sivistys ovat suomalaisen hyvinvoinnin peruskiviä ja ne kuuluvat jokaiselle. Niiden varaan rakentuu mahdollisuus toteuttaa itseään yhteisön täysivaltaisena jäsenenä. Mahdollisuuden lisäkoulutukseen ja uuden oppimiseen on oltava avoin koko elämän.

Meillä on varoittavia merkkejä siitä mitä tapahtuu, jos hallitus lyö laimin tulevaisuusajattelun. Koulutusleikkausten jäljiltä osaavaa työvoimaa ei ole saatu tarpeeksi. Koulutustaso on kääntynyt laskuun. Tutkimus- ja kehityspanokset pienentyivät. Tätä me emme halua.

Osaaminen ei kuitenkaan ole pelkästään muodollista koulutusta ja tutkintoja. Osaaminen on luovuutta ja yhteiskunnan tapa suhtautua uuteen. Osaaminen on sivistystä, joka kattaa niin osallisuuden, kulttuurin, demokratiaa vahvistavan kansalaisaktivismin kuin jokaisen hyvinvointia ja toimintakykyä ylläpitävän liikunnan, osallistumisen ja yhteisöllisyyden vahvistamisen.

SDP tavoittelee:

Osaamisen lisäämistä

  • Enemmän yksilöllistä tukea oppimiseen kaikille koulutusasteille ja opintojen nivelvaiheisiin.
  • Laadukasta, maksutonta varhaiskasvatusta ja kaksivuotista esiopetusta.
  • Maailman parasta peruskoulua, jota varten tarvitaan parlamentaarinen peruskoulu-uudistus.
  • Kunnianhimoista koulutustason nostoa: yli 60 % nuorista korkeakoulutettuja 2030-luvulla.
  • Riittäviä henkilöstömääriä varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen, panostusta henkilöstön hyvinvointiin, osaamiseen ja urapolkuihin.
  • Jokaiselle oikeutta kehittää omaa osaamista läpi työelämän, luodaan uusi työelämäkoulutuksen kokonaisuus.

Vahvaa demokratiaa, elävää kulttuuria ja liikkuvaa kansaa

  • Laajaa demokratiaohjelmaa, joka etsii vastauksia kansanvallan vahvistamiseen, osallisuuden lisäämiseen ja äänestysaktiivisuuden kasvattamiseen
  • Kulttuuristen oikeuksien laajaa toteutumista, kulttuurin rahoitus on nostettava yhden prosentin tasolle valtion budjetista
  • Jokaisella lapsen ja nuoren oikeutta ainakin yhteen harrastukseen ja harrastamisen Suomen mallin pysyväksi tekemistä
  • Liikunnan lisäämistä kaikissa ihmisryhmissä terveyden ja hyvinvoinnin lisäämiseksi