Kolme ihmistä työpöydän ääressä, kaksi katsovat näyttöä, kolmas kirjoittaa muistiinpanoja.

Yhdistykselle

Tältä sivulta löydät SDP:n puolueosastoille ja kunnallisjärjestöille suunnattua tietoa.

Sivustolta löytyy esimerkiksi sääntöjä ja malliohjesääntöjä, ohjeet SDP:n jäsenten järjestöllisten ansioiden tunnustamiseen ja kiittämiseen sekä tietoa kotisivujen tilaamisesta. Lisäksi löydät puolueosastojen vuosioppaan, joka auttaa tukemaan vuoden aikana tehtävää työtä ja kertoo yhdistyksen sääntömääräisten asioiden läpiviemisestä. Oppaassa kerrotaan esimerkiksi puolueosaston säännöistä ja johtokunnan jäsenten rooleista.

Lähetämme säännöllisesti sähköpostilla ajankohtaista tietoa piirien, osastojen ja kunnallisjärjestöjen puheenjohtajille SDP:n järjestökirjeessä. Uutiskirje lähetetään jäsenrekisterin tietojen perusteella.

Jäsenmaksuista

Jäsenpalvelu lähettää jäsenmaksun jäsenen toiveen mukaisesti joko kerran tai kaksi kertaa vuodessa. Mikäli jäsen maksaa jäsenmaksunsa yhdessä erässä tulee lasku maaliskuussa. Jos taas valitsee kaksi erää tulevat laskut maalis- ja syyskuussa. Rästiperintöjen eräpäivät ovat joulu- ja kesäkuussa.

Osaston nimetyt vastuuhenkilöt seuraavat osastonsa jäsenten maksuja kerran vuodessa. Mikäli jäsen on jättänyt jäsenmaksunsa maksamatta, on hyvä pohtia yhdessä puolueosaston kanssa, olisiko jotain tehtävissä. Mikäli jäsen ei ole halukas maksamaan jäsenmaksujaan puolueen säännöt mahdollistavat erottamisen vuoden maksamattomien laskujen jälkeen.

Jäsenmaksutilitykset maksetaan yhdistyksen ilmoittamalle tilille noin kuukauden kuluttua jäsenmaksun eräpäivästä.
Jäsenlistat lähetetään osastoille kaksi kertaa vuodessa (30.6. ja 31.12. tilanteet).

Reaaliaikaisesti rekisteriä voi seurata jäsenrekisteriohjelman kautta. Jäsenrekisterikoulutusta järjestävät piiritoimistot. Ohjelmaan pääsyyn oikeutettuja ovat jäsenrekisterikoulutuksen käyneet puheenjohtaja, sihteeri ja jäsenasiainhoitaja.

Uusia jäseniä tiedossa?

Voit pyytää kiinnostunutta henkilöä liittymään jäseneksi verkkosivuilla.

OmaSDP -opas

Kolme nuorta ihmistä nojaamassa sillan kaiteeseen auringonpaisteessa.

OmaSDP-opas

SDP:n järjestötoiminnan opas on tarkoitettu kaikille paikallistoiminnassa mukana oleville.

Tutustu Oma SDP -oppaaseen