Uusi ohjelmatyö

SDP:n uudella poliittisella ohjelmalla vastataan aikamme ilmiöihin

Vuoden 2024 lopulla SDP:ssä käynnistyi uusi ohjelmatyö, jossa rakennetaan ilmiöiden kautta pohjaa puolueen uutta poliittista ohjelmaa ja eduskuntavaaleja varten. Tunnistimme kymmenen yhteiskunnallista ilmiötä, joihin politiikan pitää pystyä tulevaisuudessa vastaamaan.

SDP:n työryhmät perehtyvät ilmiöihin ja pyrkivät yhteistyössä luomaan poliittisia toimenpide-ehdotuksia, joissa huomioidaan eri työryhmien näkemyksiä. Työryhmät ovat kevään 2025 aikana edistäneet ilmiötyötä mm. kuulemalla laajasti asiantuntijoita. Syys-lokakuussa työryhmät julkaisevat ilmiötyön loppuraportit, jotka muodostavat perustan SDP:n ohjelmavalmistelulle. SDP:n uusi poliittinen ohjelma on tarkoitus hyväksyä puoluekokouksessa toukokuussa 2026

Lue tiedote ohjelmatyön uudistamisesta

Uusi ohjelmatyö

SDP tekee uutta poliittista ohjelmaansa kymmenen yhteiskunnallisen ilmiön pohjalta.

Pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin pohja rapistuu

Suomi ei pärjää tuottavuudessa ja työllisyydessä suhteessa verrokkimaihin ja julkisen talouden tila ei vahvistu. Suuryritysten valta kasvaa ja omaisuus keskittyy.​

Työelämän epävarmuus ja taloudellinen eriarvoisuus lisääntyvät

Muutokset luovat myös uusia mahdollisuuksia ja suomalainen työmarkkinamalli kehittyy.​

Kansainvälinen sääntöpohjainen järjestelmä horjuu

Voimapolitiikka palaa politiikan keskiöön.​

Demokratiaa ja oikeusvaltioperiaatetta koetellaan

Kansallinen epävakaus sekä kansalaisten turvattomuuden tunne lisääntyvät.

Ilmastonmuutos ja luontokato

Yhteiskunnat hakevat keinoja ongelmien hillitsemiseen sekä sopeutumaan, kestävä kasvu voi luoda uusia mahdollisuuksia.​

Väestön ikärakenne muuttuu

Työikäisen väestön määrä vähenee. Ihmisten hyvinvointi heikkenee eikä palveluita ole saatavilla.

Yhteiskunnan teknologisoituminen

Tekoäly, luovat sisällöt sekä sosiaalinen media.​

Yhteisöllisyydestä yksilöllistymiseen

Kuplaantuminen sekä lisääntyvä yksinäisyys.​

Lasten ja nuorten pahoinvointi lisääntyy

Oppimistulokset heikentyvät ja sukupuolten eriytyminen lisääntyy.​

Suomi kansainvälistyy

Kansainvälistyminen tuo mukanaan mahdollisuuksia, mutta samalla ajatusmaailmojen kahtiajako voi syventyä.​