Työ rakentaa hyvinvointia ja kestävää taloutta

Työelämä on murroksessa. Pandemian aikana suuri joukko työntekijöitä teki digiloikan, joka muutti työnteon tapoja pysyvästi. Toisaalta pandemia teki näkyväksi sekä lisäsi työelämän eroavaisuuksia ja eriarvoisuuksia monin tavoin. Toisille etätyö oli helppoa ja turvallista, toisille se ei ollut mahdollista tai sallittua. Pandemia ei kuitenkaan aloittanut työelämän murrosta, vaan nopeutti jo käynnissä olevaa prosessia.

Työ on yhteiskuntamme kivijalka. Sen pohjalle rakennetaan henkilökohtaista toimeentuloa ja osallisuutta, mutta myös yhteiskunnan menestystä, kilpailukykyä ja vaurautta. SDP:n ajatus on kauan ollut se, että työllisyyden hoito ja hyvien työpaikkojen syntyminen on kestävintä talouspolitiikkaa, mitä pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa voi tehdä.

Kaikki työ on arvokasta, työelämä ei kuitenkaan aina ole reilua tai toimi oikein. Meidän tulee turvata kaikkien oikeus työhön ja siitä saatavaan säälliseen toimeentuloon sekä reiluihin työehtoihin ja -oloihin. Työmarkkinoiden ongelmiin on puututtava nopeasti ja päättäväisesti. Vahvaa ammattiyhdistysliikettä tarvitaan turvaamaan työntekijöiden oikeuksia ja parantamaan työelämää yhdessä työnantajajärjestöjen kanssa. SDP uskoo neuvotteluihin ja yhdessä rakentamiseen, ei saneluun tai yksipuolisiin ehtoihin.

Kaikki työ ei myöskään ole perinteistä palkkatyötä. Yhteiskuntaan voi osallistua monin tavoin. Opiskelu, palkaton hoivatyö ja vapaaehtoistyön monet muodot, eri ikäisten omilla tavoillaan antamat panokset yhteisen hyvinvoinnin kehittymiseen rakentavat kaikki yhteiskuntaa. Jokaisen oikeus ja mahdollisuus osallistua yhteiskuntaan omien kykyjensä ja halunsa mukaan on turvattava.

Työtä luodaan turvaamalla toimiva yhteiskunta ja hyvät toimintaympäristöt. Siksi suomalaisen työn turvaamisessa keskeisessä roolissa on niin kaavoitus, liikenteen toimivuus kuin asuntopolitiikkakin.

spd logo ikoni
SDP TAVOITTELEE:

Parempaa työelämää

  • Jokaiselle oikeutta työhön ja osallisuuteen. Asetetaan tavoitteeksi 80 % työllisyysaste ja parannetaan osatyökykyisten mahdollisuuksia työntekoon
  • Reiluja työelämän pelisääntöjä, sopimisen kulttuurin ja työmarkkinasääntöjen vahvistamista.
  • Työvoimapulaan vastaamista kokonaisvaltaisesti työoloja ja palkkoja parantamalla sekä työperäistä maahanmuuttoa lisäämällä
  • Työelämän tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta torjumalla syrjintää, lisäämällä työelämän joustavuutta ja luomalla perheystävällisempää työelämää. Laaditaan tasa-arvo-ohjelma, lisätään palkka-avoimuutta ja jatketaan perhevapaajärjestelmän kehittämistä
  • Työmarkkinarikollisuuteen puuttumista alipalkkauksen kriminalisoinnilla, luottamusmiehen asemaa vahvistamalla ja työsuojelun resursseja lisäämällä

Kilpailukykyä ja kasvua toimivan yhteiskunnan avulla

  • Toimivia liikenneyhteyksiä, infrastruktuurin toimivuutta ja korjausvelan pienentämistä koko maassa, jotta yritysten toimintakyky tai investoinnit ei jää kiinni saavutettavuudesta tai toimivasta infrastruktuurista
  • 12-vuotisen valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman aseman ja rahoituksen vahvistamista
  • Maankäytön ja liikenteen suunnittelun ja viranomaisprosessien sujuvuutta ja nopeuttamista
  • Asumisen hinnan laskemista kohtuuhintaisen asuntorakentamisen lisäämisellä. Tavoitteena on käynnistää noin 35 000 asunnon rakennuttaminen vuosittain.