SDP:n Juha Viitala: Mitään ei pidä rakentaa työntekijöiden oikeuksia polkemalla

25.9.2026

Helsingin Sanomien juttu 25.9.2026 Haminan datakeskustyömaalta nostaa esiin pitkät työviikot, maksamatta jääneet ylityökorvaukset ja työntekijöiden puutteellisen tiedon omista oikeuksistaan. Kansanedustaja Juha Viitalan (sd.) mukaan tapaus osoittaa, että suurten rakennushankkeiden valvontaa ja tilaajavastuuta on vahvistettava.

Suomeen rakennetaan lähivuosina useita suuria datakeskuksia ja muita investointikohteita. Hankkeissa käytetään paljon ulkomaista työvoimaa, ja pitkät aliurakointi- ja alihankintaketjut lisäävät valvonnan merkitystä.

”Suomeen tarvitaan investointeja, työtä ja kasvua. Mutta mitään ei pidä rakentaa työntekijöiden oikeuksia polkemalla. Reilut työehdot eivät ole este kasvulle, vaan suomalaisen työelämän perusta”, Viitala sanoo.

Viitalan mukaan suurilla työmailla tilaajavastuu ja viranomaisvalvonta korostuvat erityisesti silloin, kun mukana on useita yrityksiä ja kansainvälisiä alihankintaketjuja. Pitkän uran teollisuudessa ja työsuojeluvaltuutettuna tehnyt Viitala korostaa, että valvonnan on toimittava käytännössä koko ketjussa.

”Kun työmaalle tulee yrityksiä ja työntekijöitä useista eri maista, kaikkien pitää tuntea suomalaisen työelämän pelisäännöt. Vastuu ei saa kadota alihankintaketjuun. Työsuojeluviranomaisille on turvattava riittävät resurssit valvoa suuria hankkeita, ja tilaajavastuulainsäädäntöä on tarvittaessa vahvistettava”, Viitala toteaa.

Viitala pitää tärkeänä myös sitä, että työntekijät tuntevat omat oikeutensa. HS jutussa nostetaan esiin erityisesti nuoret suomalaiset työntekijät, joiden tietämättömyyttä työelämän pelisäännöistä on voitu käyttää hyväksi.

”Työelämän oikeuksien pitää kuulua kaikille. Nuori työntekijä ei saa joutua tilanteeseen, jossa tietämättömyyttä käytetään hyväksi. Jokaisen työntekijän pitää tietää, mitä häneltä voidaan vaatia ja mistä saa apua, jos oikeuksia rikotaan”, Viitala painottaa.

Viitalan mukaan ammattiliitoilla on tärkeä rooli väärinkäytösten paljastamisessa ja ehkäisemisessä. Hän pitää järjestökanneoikeutta yhtenä keinona vahvistaa työntekijöiden suojaa ja torjua työmarkkinarikollisuutta.

”Valtaosa yrityksistä toimii vastuullisesti ja haluaa tehdä asiat oikein. Työmarkkinarikollisuuden torjuminen on myös näiden yritysten etu. Rehellisen yrityksen ei pidä joutua kilpailemaan sellaisen kanssa, joka hakee kilpailuetua työehtoja polkemalla. Kaikki työ on arvokasta, ja investoinnit pitää rakentaa reilujen työehtojen varaan”, Viitala päättää.

Jaa sosiaalisessa mediassa