SDP:n Eskelinen: Perussuomalaisten vastuunpakoilu bensapuheista syö tilaa ihmisten aidolta hädältä

26.9.2026

Moni suomalainen uskoi, että kun perussuomalaiset pääsevät hallitukseen, bensan hinta laskee roimasti. Taustalla lienee se, että oppositiossa ollessaan perussuomalaiset tekivät bensasta välikysymyksen. Hallitus haluttiin kaataa, kun bensalitran hinta oli alle kaksi euroa.

Jotkut menivät vielä pidemmälle. Miko Bergbom (ps.) puhui eduskuntavaalikampanjassaan euron bensasta: ”Jos me otetaan verot pois, polttoaine maksaa alle euron. Siitä voi jokainen miettiä, että mitä puoluetta kannattaa äänestää.”

– Annettiin vahva mielikuva äänestäjille. Mutta kun vaalien jälkeen vastuun aika koitti, unohtui tämäkin lupaus. Perussuomalaiset istuvat hallituksessa. Valtiovarainministeri on perussuomalainen. Ja polttoaine maksaa jopa 2,5 euroa. Aika moni äänestäjä varmaan miettii, että mitä ihmettä tässä nyt tapahtui.

– Bensan hinnan nousu ei ole naurun asia. Monessa kodissa ollaan tosissaan helisemässä sen kanssa, jos julkista liikennettä ei ole ja kaikki asiointi kaupasta töihin ja lääkäriin on hoidettava omalla autolla. Siihen päälle kun tulevat vielä hallituksen muut kehnot päätökset, muuttuu arki osalla ihmisistä todella vaikeaksi.

Eskelinen vaatii, että tilanteeseen etsitään nopeasti ratkaisuja.

– SDP on esittänyt keinoja, joilla voidaan parantaa ihmisten toimeentuloa arjessa. Esimerkiksi korottamalla työmatkakuluvähennystä tuntuvasti autetaan niitä perheitä, joissa palkkapussista menee nykyisellään iso sivu työmatkoihin.

– Kiritän pääministeriä tarttumaan nopeasti toimeen ja tutustumaan SDP:n ehdotuksiin. Talvi on tulossa ja Suomen kodeissa kaivataan nyt hallitukselta tekoja.

Jaa sosiaalisessa mediassa