Kolme ihmistä työpöydän ääressä, kaksi katsovat näyttöä, kolmas kirjoittaa muistiinpanoja.

Yhdistykselle

Tältä sivulta löydät SDP:n puolueosastoille ja kunnallisjärjestöille suunnattua tietoa.

Sivulta löydät esimerkiksi sääntöjä ja malliohjesääntöjä, ohjeet SDP:n jäsenten järjestöllisten ansioiden tunnustamiseen ja kiittämiseen sekä tietoa kotisivujen tilaamisesta. Lisäksi löydät puolueosastojen vuosioppaan, joka auttaa tukemaan vuoden aikana tehtävää työtä ja kertoo yhdistyksen sääntömääräisten asioiden läpiviemisestä. Oppaassa kerrotaan esimerkiksi puolueosaston säännöistä ja johtokunnan jäsenten rooleista.

Lähetämme säännöllisesti sähköpostilla ajankohtaista tietoa piirien, osastojen ja kunnallisjärjestöjen puheenjohtajille SDP:n järjestökirjeessä. Uutiskirje lähetetään jäsenrekisterin tietojen perusteella.

Jäsenrekisteri

Alta pääset kirjautumaan SDP:n jäsenrekisteriin.

Kirjaudu SDP:n jäsenrekisteriin

Jäsenmaksut

Jäsenpalvelu lähettää jäsenmaksun jäsenen toiveen mukaisesti joko kerran tai kaksi kertaa vuodessa. Mikäli jäsen maksaa jäsenmaksunsa yhdessä erässä tulee lasku maaliskuussa. Jos taas valitsee kaksi erää tulevat laskut maalis- ja syyskuussa. Rästiperintöjen eräpäivät ovat joulu- ja kesäkuussa.

Osaston nimetyt vastuuhenkilöt seuraavat osastonsa jäsenten maksuja kerran vuodessa. Mikäli jäsen on jättänyt jäsenmaksunsa maksamatta, on hyvä pohtia yhdessä puolueosaston kanssa, olisiko jotain tehtävissä. Mikäli jäsen ei ole halukas maksamaan jäsenmaksujaan puolueen säännöt mahdollistavat erottamisen vuoden maksamattomien laskujen jälkeen.

Jäsenmaksutilitykset maksetaan yhdistyksen ilmoittamalle tilille noin kuukauden kuluttua jäsenmaksun eräpäivästä.
Jäsenlistat lähetetään osastoille kaksi kertaa vuodessa (30.6. ja 31.12. tilanteet).

Reaaliaikaisesti rekisteriä voi seurata jäsenrekisteriohjelman kautta. Jäsenrekisterikoulutusta järjestävät piiritoimistot. Ohjelmaan pääsyyn oikeutettuja ovat jäsenrekisterikoulutuksen käyneet puheenjohtaja, sihteeri ja jäsenasiainhoitaja.

Uusia jäseniä tiedossa?

Voit pyytää kiinnostunutta henkilöä liittymään jäseneksi verkkosivuilla.

Jäsenhankintakilpailu

Tänä vuonna puolueeseen on liittynyt ennätysmäärä jäseniä!

Tätä ovat vauhdittaneet vaalien ehdokasasettelu, jäsenhankintatoimet kuten maksuton ensimmäinen vuosi sekä yleinen poliittinen tilanne. Ennen kaikkea sitä on vauhdittanut osastojen ja aktiivien työ ihmisten pyytämiseksi mukaan.

Syys-joulukuulle olemme asettaneet tavoitteeksi vielä 1000 uutta jäsentä!

  • Kilpailu järjestetään niin, että jokaisella osastolla on aidosti mahdollisuus menestyä koostaan riippumatta. Osastot on jaettu kolmeen sarjaa syyskuun alun jäsenmäärän perusteella:

    • yli 100 jäsentä
    • 50–99 jäsentä
    • alle 50 jäsentä

    Näin pienet ja suuret osastot voivat kilpailla tasavertaisesti. Oman osaston sarjan voi tarkistaa kilpailun uutiskirjeestä, joka on lähetetty osastoille. Voit kysyä lisätietoa myös jäsenpalvelusta jasenpalvelu@sdp.fi.

    Palkintoja jaetaan kolmella eri perusteella jokaisessa sarjassa

    • kaksi osastoa, jotka ovat kasvattaneet jäsenmäärää määrällisesti eniten
    • kaksi osastoa, jotka ovat kasvattaneet jäsenmäärää suhteellisesti eniten
    • lisäksi jokaisessa kategoriassa palkitaan yksi osasto, joka on tehnyt erityisen aktiivisia tai luovia toimenpiteitä jäsenhankinnan eteen.

    Palkintosummat vaihtelevat osaston koon mukaan. Yli sadan jäsenen osastoissa palkinnot ovat 400 euroa, keskikokoisissa osastoissa (50–99 jäsentä) 300 euroa ja pienimmissä, alle 50 jäsenen osastoissa 200 euroa.

    Palkinnot jaetaan ensi vuoden tammikuussa 1.9.-31.12.2025 jäsenmäärien perusteella.

    Ilmianna syksyn jäsenhankintatähti!

    Osastoja palkitaan paitsi jäsenmäärästä myös aktiivisuudesta ja luovuudesta. Ilmianna meille oma tai naapuriosasto, joka on syksyn aikana tehnyt erityisen innostavaa ja periksiantamatonta työtä.

    Voit tehdä ilmoituksia 11.1.2026 asti. Palkitsemme tammikuussa jokaisen sarjan parhaan osaston!

    Kerro paras jäsenhankinta teko tällä lomakkeella:

    Siirry lomakkeelle

    Tilaa jäsenhankinnan uutiskirje

    Jäsenhankintakilpailusta lähetetään tilannetietoa uutiskirjeellä osastoille ja kiinnostuneille jäsenille.

    Tilaa jäsenhankinnan uutiskirje

OmaSDP -opas

Kolme nuorta ihmistä nojaamassa sillan kaiteeseen auringonpaisteessa.

OmaSDP-opas

SDP:n järjestötoiminnan opas on tarkoitettu kaikille paikallistoiminnassa mukana oleville.

Tutustu Oma SDP -oppaaseen