SDP:n puoluehallitus: Rasismille ja vihapuheelle ei ole sijaa Suomessa

11.6.2020

Rasismille tai vihapuheelle ei ole sijaa Suomessa, vetosi SDP:n puoluehallitus tänään puoluehallituksen kokouksessa käymässään keskustelussa.

Niin Suomessa kuin maailmalla on viime viikkojen aikana käyty myrskyisää keskustelua rasismista ja muusta rakenteellisesta syrjinnästä. Mielenosoituksia on järjestetty eri puolilla maailmaa ja Suomea.

– Kenenkään ihmisarvoa alentavaa puhetta tai toimintaa ei missään olosuhteissa saa hyväksyä. Rasistista puhetta on kuultu jopa eduskunnassa, ja tasa-arvoa väheksyvien näkemysten esittämiseen on annettu julkisia varoja. Tämä on yksiselitteisen tuomittavaa. Päättäjillä on suuri ja painava vastuu yhteiskunnan keskusteluilmapiiristä, sanoo SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne.

Puheenjohtaja Rinne ja puoluesihteeri Antton Rönnholm korostavat, että jatkuvaa työtä ja tekoja rasismin ja rakenteellisen syrjinnän poistamiseksi tarvitaan kaikilla yhteiskunnan tasoilla. SDP on jo pitkään edellyttänyt kaikilta ehdokkailtaan virallista sitoumusta rasismia ja vihapuhetta vastaan.

– On meidän jokaisen tehtävä toimia sen eteen, ettei Suomessa kukaan joutuisi kohtaamaan syrjintää ja rasismia. Emme saa kääntää katsettamme pois, emme vaieta tai olla puuttumatta. Meidän pitää antaa tilaa, kuunnella ja kuulla syrjintää kokeneiden ihmisten viesti. Pelkkä nollatoleranssi puheiden tasolla ei riitä, tarvitaan käytännön tekoja kaikkialla yhteiskunnassa. Edellytämme tulevissakin vaaleissa ehdokkailta sitoutumista rasismin ja syrjinnän vastustamiseen, sanoo puoluesihteeri Rönnholm.

Jaa sosiaalisessa mediassa