SDP:n Marko Asell: Kiusaamisen kitkemiseen syytä panostaa

26.1.2021

Opetus- ja kulttuuriministeriö on tänään julkaissut toimenpideohjelman kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän ehkäisemiseksi kouluissa ja oppilaitoksissa. Toimenpideohjelman taustalla on Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelma, missä asetetaan nollatoleranssi koulukiusaamiselle. Tavoitteena on, että kenenkään ei tarvitse kokea kiusaamista, häirintää, väkivaltaa tai sosiaalista syrjintää koulussa tai oppilaitoksissa. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen on osa toimenpideohjelmaa.

– Olen saanut olla mukana opetusministeri Li Anderssonin pyöreän pöydän keskusteluissa koulukiusaamisen ja -väkivallan kitkemiseksi. Koulukiusaamisesta on puhuttu jo pitkään ja osittain sen ehkäisemisessä on onnistuttu, mutta yhä uudestaan olemme valitettavasti saaneet huomata, että toimenpiteet ovat kuitenkin olleet riittämättömiä, kansanedustaja Marko Asell (sd.) sanoo.

Uudet keinot kiusaamisen kitkemiseksi täydentävät jo olemassa olevia toimenpiteitä ja auttavat osaltaan pääsyä tavoitteeseen. Kiusaamisen ehkäisyyn otetaan kokonaisvaltainen ote varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle. On tärkeää, että kaikki toimijat oppilaista, opettajista, hallinnosta ja ympäröivästä yhteiskunnasta sitoututetaan kiusaamisen nollatoleranssiin.

Jaa sosiaalisessa mediassa