SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
– Orpon-Purran hallituksen keskeisimmäksi toimeksi harmaan talouden torjumisessa on jäämässä kalaa naapureilleen myyvien vapaa-ajan kalastajien kyttääminen ja verottaminen, eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokuntaan kuuluva Suhonen sanoo.
Suhonen muistuttaa toimittaja Paavo Teittisen viime vuonna julkaistusta kirjasta Pitkä vuoro, joka toi päivänvaloon raadollisen kuvan suomalaisilla työmarkkinoilla tapahtuvasta ihmisten hyväksikäytöstä ja suoranaisesta orjatyöstä. Tämä työntekijöiden riistäminen ja epärehellinen kilpailu lain mukaan toimivien yrittäjien kustannuksella kätkeytyy termin harmaa talous taakse.
– Kun Paavo Teittinen toivoi kirjansa julkaistuaan päätöksentekijöiden tarttuvan harmaan talouden ja työelämän hyväksikäytön ilmiöihin, hän tuskin tarkoitti tällaista näpertelyä, jolla lähinnä kiusataan arkeaan eläviä tavallisia suomalaisia, Suhonen sanoo.
Suhonen haluaa tehdä selvän eron lakialoitteen taustalla olevien kalastus- ja ympäristöjärjestöjen perustellun huolen ylikalastuksen ja pimeän kalakaupan lisääntymisen ja hallituksen esitykseen sisältyvien kohtuuttomien ehtojen välille.
– Suomalaiset ovat satoja vuosia vaihtaneet ja myyneet kotitarvekalastuksen, marjastuksen ja sienestyksen antimia naapureidensa kanssa. Kun omasta pyydyksestä nousee enemmän kalaa kuin voi itse syödä tai pakastaa, kannattaa loput myydä eikä antaa saaliin pilaantua, Suhonen sanoo.
– Samaan aikaan todelliset rikolliset tuovat Suomeen ulkomailta työvoimaa, jolle syötetään kalanpääsoppaa eikä makseta elämiseen riittävää palkkaa.
Orpon-Purran hallitus ei ole Suhosen mukaan suitsinut suomalaisia työssäkäyviä ja yrittäjiä kurittavia epärehellisen kilpailun ilmiöitä, vaikka helppoja keinoja on esitetty useita.
– Muun muassa veronumeron käytön laajentaminen palvelualoille ja teollisuuteen, tahallisen alipalkkauksen eli palkkavarkauden kriminalisointi olisivat oikeita keinoja työmarkkina- ja talousrikollisuuden kitkemiseen, Suhonen päättää.