SDP:n Kimmo Kiljunen valittu Finnfundin hallintoneuvostoon

17.5.2023

SDP:n pitkäaikainen kansanedustaja ja Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja Kimmo Kiljunen on valittu Finnfundin hallintoneuvoston jäseneksi. Kiljusen kolmivuotinen jäsenyyskausi alkoi 3.5.2023.

Teollisen yhteistyön rahasto Finnfund on Suomen valtion omistama (95,9 %) kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja, jonka tehtävä on edistää kehittyvien maiden kestävää kehitystä ja tulevaisuutta. Finnfund tähtää pysyvien vaikutusten aikaansaamiseen sijoittamalla yrityksiin, jotka pystyvät ratkaisemaan globaaleja kehityshaasteita.

-Arvostan Finnfundin vahvaa painotusta vastuullisuuteen ja kestävään kehitykseen. On tärkeää, että investoinnit ohjataan johdonmukaisesti vastuullisiin hankkeisiin, jotka tukevat yrittäjyyttä, auttavat luomaan työpaikkoja ja vahvistavat taloutta, toteaa Kiljunen, jolla on laaja kokemus kansainvälisistä tehtävistä ja kehityspolitiikasta.

Kiljunen pitää Finnfundin kohdetoimialoja – uusiutuva, päästöjä vähentävä energiantuotanto, kestävä maa- ja metsätalous, rahoitusala sekä digitaalinen infrastruktuuri ja palvelut – huolella harkittuina ja perusteltuina.

-Finnfundin rahoitus sosiaalisesti vastuullisille, kestävän hallintotavan mukaisille ja hyvää ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa noudattaville yrityksille on painava viesti. Ilmaston muutoksen hillitseminen ja ympäristöongelmien ratkaiseminen on keskeistä koko ihmiskunnan elinmahdollisuuksien kannalta. Olen ilahtunut siitä, että elinkeinoelämä on mukana ratkaisujen etsimisessä, Kiljunen sanoo.

Kiljunen tähdentää kehityspolitiikan merkitystä myös kriisien hallinnassa ja kokonaisturvallisuuden edistäjänä.

-Olemme saaneet tuta, että kansainvälinen turvallisuustilanne voi nopeasti eskaloitua sodaksi asti. Kriisit kytkeytyvät toisiinsa ja suurimpaan ahdinkoon joutuvat jo ennestään vaikeassa tilanteessa olevat maat, Kiljunen huomauttaa.

-On tärkeää pitää mielessä, että kehityspolitiikka on kriisien ehkäisemistä ennakolta, emmekä saa olla siinä passiivisia. Meidän on osoitettava, että tuemme kehittyviä maita sosiaalisesti, taloudellisesti ja ympäristöllisesti kestävissä valinnoissa, Kiljunen painottaa.

Jaa sosiaalisessa mediassa