Puoluevaltuuston puheenjohtajaehdokas Piia Elon puhe SDP:n 47. puoluekokouksessa 2.9.2023

2.9.2023

Muutokset puhuttaessa mahdollisia.

Hyvä Puoluekokousväki, hyvät toverit, bästa kamrater,

Elokuussa 2003 eli melko tarkalleen 20 vuotta sitten liityin kirkasotsaisena opiskelijana sosialidemokraattiseen puolueeseen. Silloin päätin, että tämä on se puolue, jossa pystyn parhaiten muuttamaan maailmaa.

Ensimmäinen tilaisuus, johon osallistuin, oli Varsinais-Suomen Demarinuorten uusien jäsenten ilta Ruissalon rantakallioilla, Silloin nyt väistyvä puoluesihteeri Antton piti tervetulosanoja meille uusille jäsenille. Olin juuri liittynyt kansanliikkeemme jäseneksi sydän auki ja valmiina muuttamaan maailmaa.

Vaan enpä tiennyt mihin kaikkeen tämä tie vielä veisikään. Olen saanut toimia paikallisesti Demarinuorissa puheenjohtajana ja järjestösihteerinä ja Nuorissa Kotkissa piirin puheenjohtajana.

Minulle on suotu luottamusta niin kaupunginvaltuutettuna, aluevaltuutettuna, sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtajana, valtuustoryhmien puheenjohtajana ja nyt ensimmäisenä turkulaisena apulaispormestarina.

Jag har varit hemma i 20 år och har lärt mig att världen kan förändras tillsammans.

20 vuotta olen ollut kotona, päässyt vaikuttamaan siihen, että yhteiskunta on oikeudenmukaisempi, tasa-arvoisempi ja solidaarisempi. 20 vuotta on myös opettanut, että mitään ei saa aikaiseksi yksin vaan yhdessä.

Yhteiskuntaa muutetaan joukkueena, SDP on minun joukkueeni. Ja sen ydin on puoluevaltuusto, jossa kuuluu kentän ääni, ne syvät rivit, jotka muuttavat maailmaa. Ne kirkasotsaiset ajattelijat, kuten minä 20 vuotta sitten, ja ne kokeneet arjen toimijat, jotka tietävät, kuinka muutos saadaan aikaan.

Minä haluan olla johtamassa tuota joukkoa, puoluevaltuustoa, joka kuvastaa sitä mitä SDP on. Haluan luotsata noita ajatuksia puolueen johtoon, olla herkällä kuulumisista, herkällä päätösten vaikutuksista, valmiina kuuntelemaan ja viemään viestiä eteenpäin. Haluan olla kansanliikkeen äänellä puolustamassa tasa-arvoa, solidaarisuutta ja oikeudenmukaisuutta.

Haluan kerätä jäsenistön moniäänisyyden yhteen, saada kuuluviin sen äänen, joka kuuluu vahvasta ja osaavasta aktiivien joukosta. Aktiivien joukosta, jotka edistävät puolueen ihanteita ja suomalaisten arkea ympäri maata.

Haluan, että puoluejohto paitsi kuulee niin myös kuuntelee. Näin todellinen sosialidemokraattinen muutosvoima säilyy.

Siksi, hyvä puoluekokousväki, puoluevaltuuston rooli asiantuntijana, kentän edustajana ja arjen kokijana on valjastettava entistä paremmin puolueen käyttöön.

Puoluevaltuuston kokousten ei tule olla vain sääntömääräisiä asioita tai kyselytunteja vaan on tosissaan muutettava toimintatapoja siten, että kentän ääni on kuuluvissa aina kun viemme sosialidemokratiaa eteenpäin.

Partifullmäktige är det högsta beslutande organet i partiet mellan partikongresser och måste göra mer än bara godkänna stadgarna. I bästa fall kan partifullmäktige kämpa partiledningen till ännu bättre politik.

Suomi on muuttunut, me sosialidemokraatit olemme muuttaneet Suomea.

Hyvinvointialueiden rakentuminen, kuntademokratian vahvistuminen ja eri palveluiden uudelleenjakautuminen valtion, kuntien ja alueiden välillä on vahvistanut niiden toimijoiden joukkoa, jotka pystyvät yhä enemmän panostamaan arjen politiikkaan.

Tämä arjen osaaminen ja tekeminen on paremmin pystyttävä hyödyntämään, jotta ymmärrämme, miten sosialidemokratia näkyy suomalaisten elämässä.

Siksi yhä kuuluvammaksi on nostettava piirien moniottelijoiden ääni, heidän, jotka vievät sosialidemokratiaa eteenpäin joka päivä, lähellä ihmistä. Heidän äänensä ratkaisee kun käymme kunta- ja aluevaaleihin, heidän osaamisensa näkyy vaalikentillä ja siinä miten Suomi voi.

Vaikka puolue olisi oppositiossa eduskunnassa, se ei tarkoita, että se on oppositiossa kunnissa, kaupungeissa ja hyvinvointialueilla. Niissä sosialidemokratiaa viedään eteenpäin niin pienissä kuin isoissa asioissa, niissä sen ääni kuuluu. Ja tuon äänen tulee kuulua myös puolueen johdossa.

Nyt on aika antaa kentän ääni puoluevaltuustolle, antaa meidän arjen tuntijoiden äänen kuulua, sillä ME olemme tämän liikkeen sydän. ME tiedämme, kuinka päätöksiä tehdään ja kuinka sosialidemokratiaa viedään eteenpäin.

Puoluevaltuuston puheenjohtaja ei ole vain puoluejohdon jatke vaan puoluekentän äänenkannattaja, sanoman eteenpäinviejä.

Minulla on tahtoa tehdä tuo ääni kuuluvaksi. Nyt on aika kuulla ja kuunnella.

Äänestetään Eloa puoluevaltuustoon!

Jaa sosiaalisessa mediassa