Maa- ja metsätalousvaliokunnan sd-edustajat: Maatalouden kriisi ratkaistaan markkinoilla

2.2.2023

Hallitus on tänään antanut lisätalousarvioesityksen, jonka osana ehdotetaan maataloustuottajille määräaikaista kustannustukea kohonneisiin sähkö- ja lannoitekustannuksiin. Tähän mennessä hallituksen tukitoimet energiakriisissä ovat keskittyneet kuluttajiin, mutta pian tukea voivat hakea myös maatalouden alkutuottajat ja vesiviljelijät. Tukea osoitetaan kaikkiaan noin 96 miljoonaa euroa.

– On hyvä, että tukipaketin avulla autamme niitä tiloja, jotka kohonneiden kustannusten keskellä joutuisivat laittamaan lapun luukulle. Suomalaisen ruoan tuotanto ja huoltovarmuus on turvattava kriisin keskellä, toteaa kansanedustaja ja SDP:n maataloustyöryhmän puheenjohtaja Piritta Rantanen.

Hän korostaa, että on erotettava toisistaan akuuttia kriisiä koskevat sekä pitkän aikavälin ratkaisut.

– SDP:n keskeinen viesti tilanteessa on, että tukipaketeilla emme suomalaista maataloutta pelasta, vaan tarvitsemme rakenteellisia uudistuksia, jolla kannattavuus käännetään kestävästi nousuun. Tämä ei tapahdu hetkessä mutta sen eteen on tehtävä sinnikkäästi työtä ja parlamentaariset linjaukset heti ensi vaalikauden alussa, Rantanen jatkaa.

– Keskeinen rooli tässä on maatalouden parlamentaarisella maatalouden tulos- ja kehitysnäkymien arviointiryhmällä, joka saa linjauksensa valmiiksi sopivasti vaalien alla ja seuraaviin hallitusohjelma neuvotteluihin, huomauttaa työryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Raimo Piirainen.

– Suomalaisen maatalouden kriisinkestävyyttä tulee vahvistaa. Kun kannattavuus on heikkoa ja tilat keikkuvat kannattavuuden rajamailla, jokainen kuiva kesä tai menetetty sato uhkaa suistaa tilan ahdinkoon. Nyt elämme ennätyksellistä hintojen nousua ja tässä tilanteessa tuottajahintojen tulisi nopeammin reagoida kustannusten nousuun. Tilanne on erityisen akuutti kotieläintaloudessa, muistuttaa kansanedustaja Seppo Eskelinen

Jaa sosiaalisessa mediassa