Nasima Razmyar
Olen helsinkiläinen kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu. Politiikkaani ajaa usko siihen, että jokaisella on oikeus tasa-arvoiseen ja turvalliseen elämään sekä parempaan huomiseen. Se on sosialidemokraattisen politiikan ydin.
Kolme vuotta sitten minut valittiin SDP:n 1. varapuheenjohtajaksi. Lupasin työskennellä joka päivä sen eteen, että yhä useampi suomalainen voisi valita sosialidemokraattisen vaihtoehdon. Tämän lupauksen olen parhaan kykyni mukaan pyrkinyt täyttämään: puolustamalla arvojamme, olemalla jäsenistömme käytettävissä ympäri Suomen, rakentaen puoluetta, joka ansaitsee suomalaisten luottamuksen.
Kulunut kausi on ollut kiistatta raskas. Oikeistohallitus on murentanut hyvinvointivaltion perustuksia, ja suomalaiset ovat huolissaan tulevaisuudestaan. Uskon, että arvopohjaista politiikkaa ei tehdä vain hyvinä aikoina, vaan arvomme punnitaan juuri silloin, kun ajat ovat vaikeat.
Koulutus on Suomen tärkein resurssi ja kansakunnan kohtalonkysymys, eikä koulutusleikkausten tiellä voida enää jatkaa. SDP:n tehtävä on palauttaa usko tulevaisuuteen ja tuoda toivo takaisin politiikkaan. Haluamme Suomen, joka on kansainvälinen, avoin ja oikeudenmukainen, jossa luokkanousu on mahdollista myös tänne muualta tuleville.
Suomi tarvitsee suunnanmuutoksen. Yhdessä palautamme SDP pääministeripuolueeksi 2027.
SDP:n puoluekokous järjestetään Tampereella 23.–25.5., ja kokouksessa valitaan puolueen johto: puolueen puheenjohtaja, puoluesihteeri, kolme varapuheenjohtajaa, puoluevaltuuston puheenjohtaja ja kaksi varapuheenjohtajaa sekä puoluehallituksen ja puoluevaltuuston jäsenet.