SDP:n Tuppurainen: Pienyrittäjät maksavat hallituksen epäonnistuneen talouspolitiikan laskun

6.9.2026

Kokoomusvetoisen hallituksen talouslinja on koko vaalikauden ajan suosinut suuryrityksiä, sanoo SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen.

 – Nyt kokoomuksessa on nähtävästi herätty pienyrittäjien tilanteeseen, koska kokoomus on viimein tullut SDP:n linjoille kannattamaan arvonlisäverovelvollisuuden alarajan korottamista. SDP on pitänyt asiaa esillä jo pitkään, mutta Orpon hallitukselle tämä ei kelvannut. Hienoa, että tälle pien- ja yksinyrittäjien arkea helpottavalle toimelle löytyy nyt vaalien lähestyessä laajemmin kannatusta, Tuppurainen toteaa.

Tuppurainen muistuttaa, että SDP esitti jo vuonna 2024 kymmenen kohdan ohjelmaa pienten yrittäjien tukemiseksi.

 – Olemme vaihtoehtobudjeteissamme järjestelmällisesti esittäneet pieni- ja keskituloisille suurempia veronkevennyksiä kuin Orpon hallitus. Valtaosa yksin- ja pienyrittäjistä nostaa yrittäjätulonsa palkkana, jolloin he hyötyvät SDP:n pieni- ja keskituloisille suuntaamista veronkevennyksistä, ja myös pieni- ja keskituloisten työntekijöiden ostovoiman vahvistuminen tukee kotimaista kysyntää ja yritysten pärjäämistä.

 – Kokonaisuudessaan SDP:n vaihtoehtobudjeteissa esitetty verolinja on ollut pien- ja yksinyrittäjille hallituksen linjaa parempi. Tämä on kokoomukselle ymmärrettävästi kiusallista, joten puolueessa keskitytään veromoukarilla pelotteluun siinä toivossa, että kun sanaa toistaa tarpeeksi monta kertaa, kukaan ei katso tarkemmin, Tuppurainen sivaltaa.

Tuppurainen huomauttaa, että kokoomusvetoisen hallituksen epäonnistuneen talouspolitiikan seuraukset näkyvät konkreettisesti myös yrittäjien arjessa ja toimintaedellytyksissä.

 – Kaikki hallituksen keskeiset taloustavoitteet ovat pettäneet: alijäämää ei ole saatu painettua alle yhden prosentin, velkasuhdetta ei ole saatu vakautettua, satatuhatta uutta työpaikkaa ovat vaihtuneet EU:n kärkisijaan työttömyydessä. Oikeistohallitus maksattaa epäonnistuneen talouspolitiikkansa laskun pienituloisilla tavallisilla suomalaisilla ja yksin- ja pienyrittäjillä. Tässä tilanteessa jättäisin mahtailun vähemmälle, Tuppurainen päättää.

Jaa sosiaalisessa mediassa