SDP:n Riitta Kaarisalo: Tikkakosken lentokentän todellinen tarve on arvioitava ensin ja huomioitava vakavasti

14.10.2026

Kansanedustaja Riitta Kaarisalo (sd) arvostelee liikenne- ja viestintäministeriön virkakunnan puheenvuoroa hätiköinnistä selvitysten ollen vielä kesken.

Ministeriön tänään julkaistussa virkakunnan puheenvuorossa seuraavaan vaalikauteen esitettiin lentoliikenteen ostojen lopettamisesta kokonaan ja lentoasemaverkoston supistamista Finavian ostoliikenteestä johtuvien tappioiden torjumiseksi.

– Ministeriö vetää suorat yhtäläisyysmerkit ostetun lentoliikenteen ja kentän tulevaisuuden välillä. Lentokentät halutaan lykätä kuntien vastuulle ja tätä perustellaan lentoliikenteen kilpailukyvyllä. Tikkakosken osalta jää täysin huomiotta lentokentän merkitys Ilmasotakoululle, puolustusteollisuudelle ja kehittyvän sähköisen lentämisen merkitystä ei tunnisteta. Ministeriön esitykset eivät ole realistisia, sanoo Kaarisalo.

Valtio on ostanut lentoliikennettä alun perin viidelle kentälle, johon Finnair lopetti liikenteen kesken koronapandemian. Liikennettä on ostettu Jyväskylän lisäksi Kokkolaan, Kemiin, Kajaaniin ja Joensuuhun lisäksi Savonlinnaan on ostettu jo aiemmin sekä Porin liikenne palasi valtion tukemaksi. Liikenne on kehittynyt hitaasti lyhyiden kilpailutuskausien ja vaihtuvien operaattorien takia. Tuetun lentoliikenteen taustalla on kolmen tunnin saavutettavuus maakuntakeskuksista Helsinkiin. Suora junayhteyskin Helsinkiin vie nykyisellä rataverkolla lähes neljä tuntia. Parlamentaarisesti valmisteltu Liikenne12-selonteko linjasi saavutettavuuden tärkeyttä ja sopi lentoasemaverkostosta selvityksen.

– Sotilaallisia ja aluetaloudellisia näkökulmia huomioiva ministeriön selvitys valmistuu vasta keväällä, mutta ministeriö on valmis loikkaamaan jo johtopäätöksiin. Keski-Suomen elinvoiman ja alueemme yritysten kasvun kannalta kysymystä ei noin suppealla katsantokannalla voi ratkaista, päättää Kaarisalo.

Jaa sosiaalisessa mediassa