SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman: Puolustus on yhteinen asia – myös sen rahoituksen on oltava yhteinen

– Jos maanpuolustuksen tarvitsemista resursseista vallitsee kohtuullinen yhteisymmärrys, näyttää ajattelu siitä, miten nämä varat kerätään, poikkeavan kuin yö ja päivä, Lindtman sanoi SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Oulussa.

Lindtmanin mukaan perussuomalaisten johtaman oikeistohallituksen linja perustuu uusiin leikkauksiin hyvinvointiyhteiskunnasta, kun taas SDP haluaa rahoittaa puolustuksen vahvistamisen tavalla, jossa kaikki osallistuvat.

– SDP ei tingi piiruakaan suomalaisten turvallisuudesta. Mutta emme myöskään hyväksy sitä, että turvallisuuden hinta laskutetaan vain niiltä, joilla on jo valmiiksi vähiten. Meidän tapamme on toinen: kaikki osallistuvat, jokainen kantokykynsä mukaan. Tämä on myös historiamme opetus – pidetään kaikki mukana.

Lindtman muistutti, että Suomen historian vaikeimpina hetkinä puolustuksen rahoitus on ollut koko kansan yhteinen ponnistus. Sodan alla ja sotavuosina käyttöön otettiin puolustusveroja, ja kansalaiset osallistuivat maanpuolustuksen tukemiseen lahjoituksin ja yhteisin talkoin.

SDP:n esittämän puolustusveron tavoitteena on kerätä seuraavan viiden vuoden aikana noin viisi miljardia euroa puolustushankintoihin. Malli koostuisi kolmesta osasta: suurituloisille määräaikaisesta tuloveron lisäosuudesta, pääomatuloveron yhden prosenttiyksikön korotuksesta sekä arvonlisäverokantojen 0,5 prosenttiyksikön määräaikaisesta korotuksesta.

– Puolustusveron malli on tasapainoinen ja oikeudenmukainen: kaikki osallistuvat, mutta ne, joilla on leveämmät hartiat, ottavat hieman suuremman osan taakasta kantaakseen. Näin vältämme suuret leikkaukset peruspalveluihin ja sosiaaliturvaan sekä säilytämme laajan tuen puolustusmenojen vahvistamiselle.

Lindtman korosti, että turvallisuuden vahvistaminen ja hyvinvointiyhteiskunnan puolustaminen eivät saa joutua vastakkain.

Puolustusveroesitys sisältyy Lindtmanin keskiviikkona Oulussa pitämään SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokouspuheeseen, joka on kokonaisuudessaan alla.

 

Antti Lindtmanin puhe SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Oulussa

(Muutokset puhuttaessa mahdollisia)

Hyvät ystävät, bästa kamrater,

Kiitos Tytti, että saamme kokoontua juuri täällä sinun kotikaupungissasi Oulussa. Täytyy sanoa, että kun kesäkokouspaikkaa ja ohjelmaa suunniteltiin, niin en usko, että kukaan osasi arvata, kuinka moneen kertaan tulisimme kuulemaan Ilmakitaransoiton MM-kisoista.

Mutta jos jossain kaupungissa osataan tehdä isoja asioita pienestä lähtien, kovalla asenteella, hurtilla huumorilla ja ennen kaikkea tehdä asiat maailmanluokan meiningillä – niin se on Oulu.

Ja siihen on tosiaan paljon muitakin syitä kuin ilmakitara, vaikka se onkin varsin hieno soitin ja syy sinänsä.

Oulu nimittäin elää tänä vuonna rikkaan historiansa näyttävimpiä hetkiä. Kaupunki on Euroopan kulttuuripääkaupunki, ja se todella näkyy ja tuntuu: yöpymiset ovat kasvaneet viidenneksellä, kansainväliset matkailijat ovat löytäneet tänne, kulttuurilaitoksissa on nähty ennätysyleisöjä.

Mikään tästä ei ole syntynyt itsestään. Se on syntynyt siitä, että Oulu on uskaltanut rakentaa ja panostaa pitkäjänteisesti – niin aikaa, vaivaa kuin myös euroja.

Ilman kulttuuria ei ole identiteettiä. Ilman kulttuuria ei ole Oulua, saati Suomea.

Ja juuri siksi on syytä sanoa ääneen myös se toinen puoli: heille, jotka puhuvat suomalaisen kulttuurin merkityksestä kauniisti, soisi ettei kulttuuri olisi se, mistä aina ensimmäisenä leikataan.

Oulu näyttää, mitä syntyy, kun tehdään toisin. Sitä samaa rohkeutta tarvitaan koko Suomeen.

Oulu ei ole vain kulttuurikaupunki. Täältä on lähtenyt maailmalle suomalaisen nykyosaamisen ja innovaation lippulaivoihin lukeutuva Oura. Täällä on Nokian ajoilta periytyvä teknologiaosaaminen, joka ei ole kadonnut mihinkään, vaan uudistunut. Täällä tutkimus- ja kehitysinvestoinnit asukasta kohden ovat Suomen suurimmat – suuremmat kuin Helsingissä.

Tänne rakentuu Naton Diana-testikeskus ja 6G-tutkimuksen kärki. Oulu on osannut olla rohkea: houkutella investointeja, rakentaa ekosysteemiä ja uskoa omaan kasvuunsa silloinkin, kun se on vaatinut pitkää pinnaa. Juuri sitä uskallusta koko Suomi nyt tarvitsee.

Tämä kasvu ei kanna itseään, vaan se tarvitsee ympärilleen toimivat yhteydet. Oulu on Suomen pohjoisen logistiikan solmukohta – radat idästä, etelästä ja pohjoisesta, vilkas satama, valtateiden risteys.

Ja juuri siksi on tärkeää, että myös yhteys länteen vahvistuu: Rail Nordican ulottaminen Ouluun ja Rovaniemelle, valtatie nelosen kehittäminen ja pääradan välityskyvyn kasvattaminen Ylivieska–Liminka-välillä ovat koko Suomen huoltovarmuuden kannalta keskeisiä asioita.

Pohjoisen Suomen elinvoiman ja tulevaisuuden kannalta aivan keskeinen asia on EU:n harvaan asuttujen alueiden erityisrahoitus, NSPA-rahoitus, joka jäi pois komission omasta rahoituskehysesityksestä.

Sosialidemokraatit pitävät kiinni tästä Suomelle tärkeästä saannosta. Ja me edellytämme, että hallitus tämän syksyn ratkaisevissa EU:n budjettineuvotteluissa uskaltaa puolustaa Suomen ja pohjoisen etua.

Hyvät ystävät,

Kaksi viikkoa sitten esittelimme Kouvolan kesäkokouksessamme nuorten turvallisen arjen toimenpidepaketin. Se on herättänyt paljon keskustelua, lähinnä maahanmuuttopolitiikasta. On hyvä, että asioista keskustellaan laajasti. Tätä keskustelua on tarpeen käydä.

Mutta tähän asti suomalaista keskustelua maahanmuutosta on käyty hyvin voimakkaasti ahtaiden persulasien lävitse, selkeänä tuontitavarana valtameren takaa. Puheena, jonka ei ole edes tarkoitus rakentaa mitään – ainoastaan jakaa ihmisiä meikäläisiin ja heikäläisiin, hyväksyttäviin ja ei hyväksyttäviin, ja luoda näin uusia viholliskuvia.

Keskustelussa esiintyy paljon myös ongelmien juurisyiden välttelyä. Osa taas sulkee silmänsä ikäviltä tosiasioilta.

SDP:n linja on selvä: analyysin pitää olla läpeensä rehti ja rehellinen, tosiasiat tunnustava ja samalla ihmisarvoa kunnioittava. Ja näin ratkaisuissakin tarvitaan sekä pehmeitä että kovia keinoja, molempia, ei vain jompaa kumpaa. 

Kouvolassa SDP esitteli toimenpidepaketin, jossa tunnistettiin tosiasiat ja esitettiin käytännön ratkaisuja. Huomaan, että myöhemmässäkään keskustelussa ei ole käsitelty niinkään mitä pitäisi tehdä, vaan enemmänkin rakenneltu poliittisia peliteorioita.

Ehdotuksemme eivät ole syntyneet hetken mielijohteesta, vaan perusteellisen valmistelutyön pohjalta, joka käynnistyi jo syksyllä 2024, kun aloitimme laajan, koko SDP:n jäsenistöä ja vielä laajemminkin kansalaisyhteiskuntaa osallistaneen ilmiötyön.

Sen pohjalta syntyi kymmenen raporttia eri yhteiskunnallisista ilmiöistä, ja yksi niistä käsitteli juuri sisäistä turvallisuutta ja maahanmuuttoa. Sen pohjalta taas uudistimme puolueen poliittista ohjelmaa, jonka puoluekokouksemme hyväksyi toukokuussa.

Keväästä 2025 lähtien Suomen ja Ruotsin sosialidemokraatit ovat kokoontuneet joka vuosi yhteisessä turvallisuuskomiteassa, Magdalena Anderssonin ja minun johdollani, pari kertaa vuodessa. Ruotsalaisten viesti meille on ollut poikkeuksellisen selkeä, ja siinä on kaksi osaa.

Ensimmäinen: ongelmiin kannattaa tarttua ajoissa. Ruotsissa nähtiin, mihin se johtaa, että hälytysmerkit jätettiin kuulematta liian pitkään. Järjestäytynyt rikollisuus ehti kasvaa mittoihin, jota ei ole enää yksinkertaista saada hallintaan.

Se on ollut naapurille kallis oppitunti. Suomen on vielä mahdollisuus valita, että emme joudu ottamaan sitä samaa oppia. 

Koska jos järjestäytyneen rikollisuuden toimintaan ei puututa kovalla otteella, niin tavallisten ihmisten arjen turvallisuus heikkenee. Ja jos arjen turvallisuus heikkenee, se syö pohjoismaista hyvinvointivaltiota sisältä päin.

Toinen viesti on vähintään yhtä tärkeä: Ennaltaehkäisy. Asuntopolitiikka. Nuorten harrastusmahdollisuudet. Se, että jokainen löytää oman paikkansa yhteiskunnasta. Turvallisuus ei rakennu pelkillä viranomaistoimilla ja kriminaalipolitiikalla – se rakentuu myös siitä, etteivät nuoret ajaudu yhteiskuntamme ulkopuolelle.

Selvää on, että tarvitsemme keinovalikoimaan molemmat puolet: ongelmien ennaltaehkäisyn ja ongelmiin puuttumisen. Vahvan hyvinvointivaltion, jossa kaikista pidetään huolta ja jossa toimitaan yhteisten sääntöjen mukaan 

Hyvät ystävät,

Tämä on itse asiassa SDP:n politiikan perinteistä ydintä: tasa-arvoinen yhteiskunta, jossa ihmisillä on työtä, toimeentuloa ja mahdollisuuksia.

Viime viikkojen ulostulot – vaikkapa puolueemme varapuheenjohtaja Nasima Razmyariin kohdistetut vähättelevät, rasistiset ja ulossulkevat kommentit – pakottavat sanomaan jälleen yhden asian: me emme hyväksy rasismia. Emme hyväksy ihmisryhmien asettamista vastakkain. Se ei ole, eikä tule olemaan, meidän tapamme tehdä politiikkaa. Eikä sitä pidä hyväksyä myöskään muilta poliittisilta toimijoilta.

Hyvät ystävät,

Me uskomme myös siihen, että oikeudet ja vastuu kulkevat käsi kädessä. Siksi Suomi tarvitsee toimivaa kotoutumista ja suomalaisen yhteiskunnan reilujen pelisääntöjen läpikäyntiä kaikille tänne tuleville.

Esimerkiksi kielitaito. Kyllähän sen oppimista täytyy voida edellyttää. Olisi karhunpalvelus maahanmuuttajille itselleen, jos kielitaitoa ei vaadittaisi, emmekä yhteiskuntana tekisi kaikkeamme sen eteen, että tänne tulleet oppivat kielen ja pääsevät integroitumaan.

Siksi tarjoamme mahdollisuuksia, mutta myös vaadimme ja edellytämme. Tässäkin viisaus on siinä, että käytössä on laaja keinovalikoima. Ei joko tai, vaan sekä että.

Siksi esitimme Kouvolassa konkreettisia, toteutettavissa olevia keinoja. Ja kysyn nyt muilta puolueilta: kelpaavatko ne?

Kelpaako, että jokaiselle vieraskieliselle lapselle turvataan oikeus hyvän kielitaidon kehittymiseen – että kielitaidon kehittymistä seurataan neuvolassa ja varhaiskasvatuksessa, ja että lapsi voidaan tarvittaessa velvoittaa osallistumaan kohdennettuun varhaiskasvatukseen jo ennen esikoulun alkua, jos se on kielen oppimisen kannalta tarpeen – ja että kouluissa kielen oppimisen tukea vahvistetaan?

Kelpaako, että maahanmuuttajanaisten asemaa ja osallistumista työmarkkinoille vahvistetaan ja kansalaisuuden ehtona pidetään tiukasti kiinni siitä, että hakija osoittaa kielitaidon, työllistymisen ja suomalaisen yhteiskunnan tuntemuksen?

Kelpaako, että rangaistuksia kovennetaan silloin, kun rikos tehdään osana järjestäytynyttä rikollisryhmää, kun alaikäinen yllytetään vakavaan rikokseen, tai kun kyse on toistuvasta vakavasta väkivalta- tai seksuaalirikollisuudesta?

Nämä ovat esityksiä, joilla aidosti parannetaan turvallisuutta ja vahvistetaan suomalaisen yhteiskunnan pelisääntöjen noudattamista.

Jos jollain muulla puolueella on näihin parempia vaihtoehtoja, kuulemme sen mielellämme. Mutta silloin puhutaan asioiden sisällöstä – eikä siitä, kuka puhuu ja millä motiivilla.

Hyvät ystävät,

Emme me ole tässä keksimässä pyörää uudelleen. Eduskunnan tarkastusvaliokunta teki jo vuonna 2019 yksimielisen mietinnön kotouttamispolitiikasta. Sen ehdotukset hyväksyivät niin perussuomalaiset kuin vihreät.

Sen havainnot osoittivat samaan suuntaan kuin nyt esittämämme linjaukset: kotoutuminen on kytkettävä vahvemmin työllistymiseen. Tänään tiedämme varmasti, että lapsen kiinnittyminen suomalaiseen yhteiskuntaan lähtee siitä, löytävätkö myös hänen vanhempansa täältä oman paikkansa.

Olisiko nyt siis jo vihdoin aika hakea tässä asiassa pidemmän ajan yhteisymmärrystä ja todellisia ratkaisuja sen sijaan, että jatketaan jatkuvaa, vaalikaudesta toiseen uudelleen lämmitettävää ideologista riitaa ja mielikuvamiekkailua?

Är det alltså inte nu äntligen dags att söka en mer långsiktig samsyn i integrationspolitiken och verkliga lösningar, i stället för att fortsätta med en ständig ideologisk strid och skuggboxning som värms upp på nytt från valperiod till valperiod?

Meillä on esimerkiksi jo tuo eduskunnassa yhteisesti vuonna 2019 hyväksytty pohja, jolle rakentaa, elleivät nyt tehdyt SDP:n esitykset kelpaa. Käytetään tuo pohja hyödyksi ja puhutaan itse asiasta, siitä miten kotouttaminen tehdään hyvin ja menestyksellisesti.

Hyvät ystävät,

Sisäisestä turvallisuudesta on lyhyt matka ulkoiseen. Ja ulkoisesta turvallisuudesta on vielä lyhyempi matka talouteen, koska mikään puolustuskyky ei synny tyhjästä – se pitää rakentaa ja se pitää rahoittaa.

Ja tuohon rahoitukseen tarvitsemme talouden kasvua – niin kuin aina ennenkin.

Suomi on päässyt kansainvälisen suhdannenousun kyytiin jälkijättöisesti Euroopan maiden joukossa. Ei siksi, että olisimme lähteneet erityisen heikosta asemasta tai olisimme ainoa hyökkäyssotaa käyvän Venäjän rajamaa – vaan merkittäviltä osin juuri siksi, että tämä hallitus on omilla toimillaan murentanut luottamusta ja leikannut ostovoimaa juuri sieltä, missä se olisi tässä tilanteessa parhaiten tukenut kotimaista kysyntää.

Takamatka taloudessa keskeisiin kilpailijamaihimme on venynyt, kun Suomi on noussut Euroopan korkeimman työttömyyden maaksi ja lisää velkaa otettu ennätyksellinen määrä.

Julkinen ei talous oikene, ennen kuin suomalaisten työllisyys saadaan paremmalle tolalle. Tästä olemme muistuttaneet koko vaalikauden ja tehneet lukemattoman määrän esityksiä, joilla työllisyyttä olisi vahvistettu jo vaalikauden alussa.

Moneen kertaan ministerit ovat kukin vuorollaan luvanneet, että kasvu näkyy myös työpaikkoina. Missä ne työpaikat on? Kansainvälistä vetoapua suhdanteen kautta on saatu lähes koko vaalikauden – muu Eurooppa on kasvanut ja työllistänyt kaiken aikaa, kun Suomi on kitkutellut eteenpäin ilman hallituksen aitoja työllisyyttä tukevia toimia.

Kuulimme viime viikolla, että pääministeri Orpo kehtaa kyllä ottaa kunniaa talouden käänteestä – mutta kehtaako hän ottaa kunniaa 70 000 menetetystä työpaikasta? 

Kehtaako pääministeri ottaa kunniaa yli 50 velkamiljardista, jotka hänen johdollaan nostetaan kaikista velkaantumisen lopettamispuheista huolimatta.

Kehtaako Orpo ja kokoomus ottaa kunniaa sadasta tuhannesta uudesta työttömästä työnhakijasta ja kymmenistä tuhansista köyhyyteen vajonneista lapsista?

Julkinen talous ei tasapainotu sillä, jos leikkaa heikoimmassa asemassa olevilta, kun samaan aikaan jakaa noita rahoja hyväosaisimmille. Eikä se tuo myöskään työpaikkoja muualla kuin valtiovarainministeri Purran oikeistolaisissa juhlapuheissa.

Miten julkisen talouden vahvistaminen tehdään, se ei ole pelkästään oikeudenmukaisuuskysymys. Se on myös maanpuolustuskysymys.

Maanpuolustustahto ei synny tyhjästä. Se syntyy siitä, että jokaisella suomalaisella on jotakin, mitä puolustaa. Yhteiskunta, joka koetaan puolustamisen arvoiseksi. Sitä me sosialidemokraatit haluamme rakentaa.

Hyvät ystävät,

Kun olemme näinä kuukausina miettineet, miten Suomen pitäisi rahoittaa edessä olevat välttämättömät puolustusinvestoinnit, olemme palanneet yhä uudestaan siihen, miten tämä maa on aiemmin ratkaissut saman kysymyksen.

Ennen talvisotaa suomalaiset lahjoittivat kotoaan villavaatteita, turkkeja, peitteitä, saappaita ja reppuja suoraan rintamalle, koska puolustusvoimilla ei ollut virallista univormua kaikille reserviläisille – tästä yhteisestä ponnistuksesta syntyi kuuluisa Malli Cajander, parempi sekin kuin ei mitään.

Sodan kynnyksellä ja sen aikana kansalaisia kehotettiin lahjoittamaan vähintään yhden päivän palkka maanpuolustuksen hyväksi.

Ja silloin käynnistettiin myös kultakeräys, josta moni vanhempi sukupolvi vielä muistaa jotain: kihlasormukset ja korut vaihdettiin rautasormuksiin, ja kulta luovutettiin valtiolle.

Sitä keräystä johti toimikunta, jossa olivat mukana Suomen Ilmapuolustusliitto, Lotta Svärd, Suomen Sosialidemokraattinen Työläisnaisliitto ja Suomen Pankki – puheenjohtajana kauppaneuvos S.A. Hariman, ja toimikunnan oli asettanut presidentti Kyösti Kallio.

Elinkeinoelämä, naisjärjestöt, työväenliike ja valtiontalouden hoitajat samassa pöydässä. Kyse ei ollut minkään yksittäisen ryhmän talkoista. Ne olivat koko kansan yhteinen ponnistus.

Sitten tulivat myös varsinaiset puolustusverot. Vuonna 1938 hallitus antoi esityksen laista, jolla osoitettiin varoja puolustuslaitoksen perushankintoihin korottamalla tulo- ja omaisuusveroa 20 prosentilla.

Heti talvisodan syttymisen jälkeen, vuonna 1939, tuloveroa korotettiin edelleen 20 prosenttia ja omaisuusveroa 50 prosenttia, ja korotukset olivat voimassa aina vuoteen 1942 saakka.

Ja helmikuussa 1941, jatkosodan kynnyksellä, säädettiin kokonaan uusi vero, joka on meille kaikille tuttu vielä tänäkin päivänä eri muodossaan: liikevaihtovero, nykyisen arvonlisäveron suora edeltäjä.

Sota oli romahduttanut tullitulot ja valtio tarvitsi ne korvaavan tulonlähteen. Tuosta verosta kehittyi vuosikymmenten saatossa se arvonlisävero, jota jokainen meistä maksaa, kun kaupassa käymme.

En kerro tätä historiaa, verratakseni nykytilannetta sotavuosiin. En vertaa. Kerron sen, koska siinä on jotain, mitä meidän kannattaa muistaa myös tässä päivässä: Kun Suomen turvallisuus on ollut todella vaakalaudalla, tämä maa ei ole jättänyt taakkaa vain jonkun yksittäisen ryhmän kannettavaksi. Kaikki ovat saaneet osallistua – ja kaikki ovat myös osallistuneet.

Nyt olemme jälleen tilanteessa, jossa Suomen puolustuskykyä on vahvistettava. Seuraavalla vaalikaudella Suomen puolustusmenoja pitää vahvistaa arviolta noin 2,5 miljardilla vuositasolla, Nato-sitoumustemme edellyttämällä uralla.

Emme me tee näitä satsauksia siksi, että Nato niin vaatii. Me teemme näitä satsauksia, koska Suomen oma turvallisuusympäristö sitä edellyttää – koska me haluamme pitää huolta siitä, että tämä maa pystyy puolustamaan itseään.

Se on tosiasia, johon meidän on vastattava, ja teemme sen omista lähtökohdistamme, emme kenenkään muun sanelemana.

Jos maanpuolustuksen tarvitsemista resursseista vallitsee kohtuullinen yhteisymmärrys, niin näyttää ajattelu siitä, miten nämä varat kerätään, poikkeavan kuin yö ja päivä.

Perussuomalaisten johtaman uusoikeiston linja on, että nämä satsaukset tehdään uusilla leikkauksilla, ajamalla hyvinvointiyhteiskuntaa alas – leikkaamalla palveluista, leikkaamalla eniten sieltä, mistä on jo ennestään leikattu.

SDP ei tingi piiruakaan suomalaisten turvallisuudesta. Mutta emme myöskään hyväksy sitä, että turvallisuuden hinta laskutetaan vain niiltä, joilla on jo valmiiksi vähiten.

SDP kompromissar inte en tum med finländarnas säkerhet. Men vi accepterar inte heller att priset för säkerheten betalas enbart av dem som redan från början har minst.

Meidän tapamme on toinen: kaikki osallistuvat, jokainen kantokykynsä mukaan. Tämä on myös historiamme opetus – pidetään kaikki mukana. Ja silloin tullaan kysymykseen erityisen puolustusveron tarpeesta.

Suomi ei ole tässä pohdinnassa yksin. Sekä Virossa että Liettuassa on jo käytössä oma puolustusveronsa. Lähialueellamme on siis jo ymmärretty, että yhteinen turvallisuus vaatii myös yhteistä rahoitusta. Viime vuonna laajasti arvostettu taloustieteilijä Vesa Vihriälä esitti puolustusveron käyttöönottoa myös Suomessa.

Tänään olemme tilanteessa, jossa lähialueellamme jatkuu sota viidettä vuotta. Turvallisuusympäristömme on epävakaa ja vielä huonomman kehityksen mahdollisuudet, uhat, ovat todellisia.

Joudumme varustautumaan jälleen myös siihen pahimpaan vaihtoehtoon. Joudumme väistämättä parantamaan merkittävästi puolustusvoimiemme suorituskykyä, ja se vaatii hankintoja.

Lähivuosien puolustusmateriaalitarpeet kohoavat yhteensä laskien hyvinkin yli 10 miljardin. Näin suuria summia ei mitenkään voida kestävästi rahoittaa leikkaamalla samansuuruiset summat hoivasta ja huolenpidosta sekä leikkaamalla päivähoidosta, vanhustenhoidosta, koulusta ja terveydenhoidosta.

Jos haluamme säilyttää kansakuntamme yhtenäisyyden, ja jos haluamme säilyttää laajan tuen puolustusvoimain rahoitukselle, on haettava tasapainoisia rahoitusratkaisuja. Siksi olemme hakeneet ratkaisuja menneiden vaikeiden vuosikymmenten viisaudesta.

Siksi puhumme erillisrahoituksen tarpeesta, siksi puhumme maltillisesta, määräaikaisesta puolustusverosta.

Tavoitteena on kerätä seuraavan viiden vuoden aikana noin viisi miljardia euroa puolustushankintojen rahoittamiseen. Keräämällä erillisrahoitusta voidaan välttää samansuuruiset leikkaukset – ja välttää näin vastakkainasettelua hoivan, huolenpidon, koulutuksen ja turvallisuuden välillä.

Puolustusverossa olisi kolme elementtiä, ja se täyttäisi sekä sen vaatimuksen, että kaikki, siis ihan kaikki osallistuvat, että ajatuksen jakaa taakkaa myös maksukyvyn mukaan.

Suurituloisilta, yli 90 000 euroa tienaavilta pyydämme määräaikaista ylimääräistä osallistumista tuloverotuksen kautta.

Pääomatulojen veroprosenttia korottaisimme määräajaksi prosenttiyksiköllä.

Ja arvonlisäverokantoja korottaisimme puolella prosenttiyksiköllä ja tätä korotusta kulutuksen mukaan maksaisivat kaikki.   

Puolustusveron malli on tasapainoinen ja oikeudenmukainen: kaikki osallistuvat, mutta ne, joilla on leveämmät hartiat – suurimmat tulot ja isot pääomatulot – ottavat hiukan suuremman osan taakasta kantaakseen. Näin toimien vältämme isoja leikkauksia peruspalveluihin tai sosiaaliturvaan ja säilytämme puolustustarpeiden hyväksyttävyyden.

Tämä on ehdotuksemme Suomen kansalle ja muille puolueille. Toivon asiasta avointa keskustelua, jossa myös muut puolueet kertovat rehdisti, miten ne aikovat lisääntyvät puolustusmenot rahoittaa.

Ja tässä on vielä yksi asia, joka meidän on syytä pitää mielessä: Kun puolustushankintoja tehdään, rahan pitää mahdollisimman paljon jäädä myös hyödyttämään Suomea.

Silloin veronmaksajien raha ei vain hanki turvallisuutta, se myös työllistää suomalaisia ja vahvistaa kotimaista kansantaloutta.

Tämä on SDP:n malli: Reilu, avoin, ja sellainen, että jokainen suomalainen tietää, mistä on kyse ja miksi. Emme tee tätä siksi, että joku ulkopuolinen meiltä sitä vaatisi. Teemme sen, koska suomalaisten puolustaminen ja turvallisuus ovat sen arvoisia.

SDP:s modell för en försvarsskatt är rättvis och öppen, och utformad så att varje finländare vet vad det handlar om och varför. Vi gör inte detta för att någon utifrån kräver det av oss. Vi gör det för att försvaret av finländarna och deras säkerhet är värt det.

Hyvät ystävät,

Kun katson eteenpäin, näen kaksi tietä.

Näen tien, jota tämä oikeistohallitus on kulkenut: Se on ollut kovakorvainen, kansakuntaa jakava, monenlaista eripuraa lietsova ja valmis leikkaamaan eniten heikoimmilta – suomalaisten mielipiteestä välittämättä.

Ja näen toisen tien. Sen, jota SDP haluaa kulkea – kuunnellen ja yhdessä rakentaen.

Siksi lähdemme nyt liikkeelle. Lähdemme rakentamaan vaaliohjelmaamme Oulun opeilla ja mallilla: luovasti, rakentamaan isoja asioita pienestä lähtien, kovalla asenteella ja kansalaisten pulssilla kuin Oura-sormus ikään.

Suomessa on tänään liian moni, joka kokee, että kukaan ei kysy. Päätökset tehdään ja suunta valitaan jossain kaukana – ja tavalliselle ihmiselle jää katsojan paikka. Moni on lakannut uskomasta, että omalla ajatuksella olisi väliä.

Me ajattelemme toisin. Parhaat ideat Suomen suunnan muuttamiseksi harvoin syntyvät kokoushuoneiden takakabineteissa. Ne syntyvät keittiönpöydissä, työpaikkojen taukotiloissa, kouluissa, hoivakodeissa ja toreilla – siellä, missä tämän maan arki eletään ja ihmiset kohdataan.

Suomalaiset tietävät, missä arki hiertää ja mikä toimisi paremmin. Heiltä on vain harvoin kysytty tosissaan.

Siksi SDP tekee nyt jotain, mitä yksikään puolue ei ole Suomessa vastaavalla tavalla aiemmin tehnyt: me emme kirjoita seuraavaa vaaliohjelmaamme suljettujen ovien takana, vaan rakennamme sen yhdessä suomalaisten kanssa. Avaamme ohjelmatyötämme kaikille – verkossa, toreilla ja ihmisten kotona.

Därför gör SDP nu något som inget annat parti i Finland tidigare har gjort på motsvarande sätt: vi skriver inte vårt nästa valprogram bakom stängda dörrar, utan vi bygger det tillsammans med finländarna.

Tiedämme, että suomalaiset odottavat SDP:ltä nyt paljon. Se ei ole meille syy himmailla, vaan syy avata ovet vielä suuremmalle joukolle vaikuttaa. Juuri nyt sinun ideallasi on painoarvoa: se ei jää mielipidekyselyn yhdeksi riviksi, vaan ideasi voi päätyä ohjelmaan, jolla Suomen suuntaa lähdetään muuttamaan reilummaksi.

Siksi kysymme jokaiselta suomalaiselta: kerro ideasi reilummasta Suomesta? Mitä haluaisit muuttaa, minkä asian haluaisit paremmaksi?

Ja me annamme lupauksen, joka erottaa kuuntelun kuuntelemisen esittämisestä: jokainen idea käydään lävitse ja tutkitaan. Kaikkea emme voi luvata toteuttaa, mutta jokainen ajatus otetaan vakavasti ja kaikki idea menevät mukaan SDP:n vaaliohjelman valmisteluun. Lopulta parhaat ideat näkyvät myös siinä ohjelmassa, jolla haemme suomalaisilta valtakirjaa ensi kevään vaaleissa.

Kun esittelemme vaaliohjelmamme helmikuussa, haluamme sanoa: tätä ohjelmaa ei tehty teille, vaan teidän kanssanne. Tämä on tehty yhdessä suomalaisten kanssa.

Tämä on modernin työväenpuolueen tapa toimia. Työväenliike on aina ollut vahvimmillaan silloin, kun se on ollut ihmisten osallisuuden liike.

Teemme siis täysin päinvastoin kuin istuva oikeistohallitus. Kuuntelemme suomalaisia. Kokoamme kansaa. Rakennamme vaaliohjelmamme yhdessä suomalaisten kanssa – emme kabinettien ovien takana.

Voit myös kutsua ehdokkaamme vaikka kotiisi tai järjestämääsi tapahtumaan.

Eikä kenenkään kannata pelästyä, vaikka SDP:n ehdokas koputtaa oveesi – kuten esimerkiksi viime vuoden alue- ja kuntavaaleissa menestyksellä jo teimme ympäri Suomen. Tällä kertaa tulemme ihmisten oville kysymään ideoita ja ajatuksia reilummalle Suomelle.

Sillä nyt on tavallisten suomalaisten vuoro.

För nu är det de vanliga finländarnas tur.

Kiitos. Tack!