SDP:n Pia Viitanen: Lainauskorvausten pysyvä rahoitus on turvattava – tekijöiden korvaus ei saa laskea
Kansanedustaja Pia Viitanen (sd.) vaatii hallitukselta pysyvää ratkaisua lainauskorvausmäärärahan riittävyyteen. Ilman lisärahoitusta kirjailijoille ja kääntäjille maksettavan lainakohtaisen korvauksen arvioidaan laskevan vuonna 2027 nykyisestä 25 sentistä noin 23 senttiin.
Viitanen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen lainauskorvausmäärärahan riittävyydestä ja kirjallisuuden tekijöiden korvaustason turvaamisesta. Lainauskorvaus on tekijänoikeuslakiin perustuva korvaus siitä, että teoksia lainataan kirjastoista, ja sillä on huomattava merkitys erityisesti kirjailijoiden ja kääntäjien toimeentulolle.
-On epäoikeudenmukaista, että tekijänoikeuskorvaus laskee, kun teosten käyttö lisääntyy. Tekijöiden lakisääteisen korvauksen säilyminen ei voi riippua vuodesta toiseen talousarviokäsittelyn loppuvaiheessa tehtävistä kertaluonteisista lisäyksistä, Viitanen sanoo.
Fyysisiä teoksia koskevaa lainauskorvausmäärärahaa ei ole korotettu vuonna 2016 päätetyn tasokorotuksen jälkeen. Tämän jälkeen elinkustannukset ovat nousseet yli 22 prosenttia ja kirjalainojen määrä on kasvanut voimakkaasti. Vuonna 2025 yleisistä kirjastoista tehtiin kirjalainoja enemmän kuin 20 vuoteen, ja printtikirjojen lainat ovat kasvaneet yli kolmen prosentin vuosivauhtia.
Eduskunta edellytti jo joulukuussa 2021 lainauskorvausmäärärahan korottamista. Pysyvän korotuksen sijaan korvaustasoa on tuettu määräaikaisilla ratkaisuilla: vuosina 2024 ja 2025 lainauskorvauksiin osoitettiin 200 000 euroa kertaluonteista lisärahoitusta, ja vuonna 2026 maksettavia korvauksia täydennettiin 450 000 euron siirtomäärärahalla.
-Kertaluonteiset ratkaisut eivät korjaa rahoituksen rakenteellista ongelmaa. Ennakoitavan kulttuuri- ja tekijänoikeuspolitiikan lähtökohtana pitää olla, että määrärahan riittävyys arvioidaan ja ratkaisut tehdään osana hallituksen omaa talousarvioesitystä, Viitanen painottaa.
Nykyisen 25 sentin lainakohtaisen korvaustason säilyttäminen ennustetulla lainamäärällä edellyttäisi noin 18,4 miljoonan euron määrärahaa. Vuodelle 2027 tarvitaan siten arviolta noin 1,2 miljoonaa euroa lisärahoitusta.
-Nyt ei puhuta vielä pitkään esillä olleesta tasokorotuksesta tai määrärahan reaaliarvon palauttamisesta. Kyse on siitä, pystytäänkö tekijöille heidän teostensa käytöstä maksettava korvaus säilyttämään edes nykyisellä tasolla, Viitanen toteaa.
Kirjallisessa kysymyksessään Viitanen pyytää hallitukselta vastausta siihen, millä aikataululla määräraha saatetaan vastaamaan teosten käytön ja elinkustannusten kehitystä, miten 25 sentin lainakohtainen korvaus turvataan vuonna 2027 ja miten rahoituksen riittävyys sekä ennakoitavuus varmistetaan pitkällä aikavälillä niin, ettei korvaustason säilyminen ole riippuvainen kertaluonteisista lisämäärärahoista.