SDP:n Harakka: Kokoomus on kumoamassa uskonnonvapauden ja hyväksyy syrjinnän
– Kokoomuksen maahanmuutto-ohjelma on epätoivoinen yritys jäljitellä perussuomalaisten muukalaisvihamielistä kiihotusta. Erityisen surullista on, että puolue on kannatuskriisissään valmis hylkäämään perustuslain keskeiset perusoikeudet: uskonnonvapauden ja syrjimättömyyden uskonnon perusteella, toteaa kansanedustaja Timo Harakka.
Harakka muistuttaa, että kokoomuslainen pääministeri jo kertaalleen keskeytti yritykset valikoida Suomeen kristittyjä pakolaisia – jotta ei rikottaisi perustuslakia, EU-oikeutta ja kansainvälisiä sopimuksia. Uskonnonvapaus on säädetty Suomen perustuslain 11 pykälässä. Perustuslain 6 § kieltää syrjimästä ketään mm. uskonnon takia.
Haluaako kokoomus valtionuskonnon?
Kaksi vuotta myöhemmin perustuslaki ei ole epätoivoiselle kokoomukselle enää este, Timo Harakka havaitsee. Puolueen johtava maahanmuuton kiristäjä esittää, että kristinusko olisi yksi peruste määritellä ennakolta tulijan ”sopeutuvuus” Suomeen. (HS 16.10.) Koska Suomessa ei ole valtionuskontoa, kokoomus on romuttamassa valtion uskontoneutraaliuden.
– Kokoomuksen ajatuskummitus loukkaa syvästi myös kaikkien suomalaisten oikeutta uskonnottomuuteen. Kokoomuksen mielestä kirkkojen jäsenet olisivat parempia Suomen kansalaisia kuin uskonnottomat tai muiden uskontojen harjoittajat – siis vastoin perustuslain 6 ja 11 pykäliä.
Moni maahanmuuttaja ei ole uskonnollinen
– Samalla kokoomus vahvistaa perussuomalaisten narratiivia siitä, että maahanmuuttajat ovat islamisteja, Timo Harakka pahoittelee.
Todellisuudessa maahanmuuttajat eivät välttämättä ole sen uskonnollisempia kuin pidempään Suomessa asuneet. Espoossa, joka on Suomen maahanmuuttajavaltaisin kaupunki, alle puolet asukkaista kuuluu mihinkään uskontokuntaan. Islamilaisen seurakunnan osuus espoolaisista on 4 prosenttia.
Timo Harakka toteaa: – Kokoomuksen pitkä historia on ollut kunniakkaimmillaan, kun puolue on puolustanut perustuslakia mm. Neuvostoliiton valtapyyteitä vastaan. Nykyisessä alennustilassaan kokoomus on valmis kumoamaan keskeiset perusoikeudet: romuttamaan uskonnonvapauden ja hyväksymään uskontoon perustuvan syrjinnän.