SDP:n Hanna Laine-Nousimaa esittää lakialoitteella puhelinmyynnin kieltorekisteriä ja pyytämättömän kotimyynnin kieltoa
Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa (sd.) esittää lakialoitteessaan ennakkoon pyytämättömän kotimyynnin kieltämistä sekä valtakunnallista puhelinmyynnin kieltorekisteriä. Tavoitteena on vahvistaa erityisesti ikäihmisten, muistisairaiden ja muiden haavoittuvassa asemassa olevien kuluttajansuojaa.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston vuonna 2026 julkaisemassa tutkimuksessa tarkasteltiin yli 500:a ikäihmisten kuluttajaongelmaa. Vakavimmat ongelmat liittyivät kotimyyntiin ja suoramyyntiin. Erityisesti remonttien, rakentamisen ja kiinteistönhoidon myynnissä esiintyy painostamista, pelottelua, väsytystä, harhaanjohtamista sekä tarpeettomien ja ylihintaisten palveluiden myyntiä.
Erityisen vakava tilanne on silloin, kun kuluttajan toimintakyky on heikentynyt esimerkiksi muistisairauden vuoksi.
”Muistisairaan ihmisen ei pitäisi joutua puolustamaan itseään myyjää vastaan jälkikäteen. Jos ihminen ei ymmärrä, mitä hänelle myydään, millä hinnalla ja mitä sopimuksessa sovitaan, nykyinen järjestelmä ei suojaa häntä riittävästi. Lain pitää tulla väliin jo ennen kuin kohtuuton kauppa syntyy”, Laine-Nousimaa sanoo.
Nykyinen kuluttajansuojalaki antaa kotimyynnissä kuluttajalle pääsääntöisesti 14 päivän peruuttamisoikeuden. Laine-Nousimaan mukaan tämä ei kuitenkaan riitä ehkäisemään tilanteita, joissa myyjä käyttää hyväkseen kuluttajan ikää, toimintakyvyn heikkenemistä tai muuta haavoittuvaa asemaa.
”14 päivän peruuttamisoikeus ei auta riittävästi, jos ihminen on jo myyntitilanteessa painostettu tekemään kauppa. Muistisairas ei välttämättä edes ymmärrä tehneensä sopimusta tai muista sitä myöhemmin. Silloin vastuu ongelman selvittämisestä ei voi jäädä yksin ikäihmiselle tai hänen läheisilleen”, Laine-Nousimaa painottaa.
Myyjä ei saisi tulla kotiin ilman pyyntöä
Lakialoitteessa esitetään, että elinkeinonharjoittaja ei saisi tulla kuluttajan kotiin tai muuhun kotirauhan suojaamaan paikkaan myymään tuotteita tai palveluita ilman kuluttajan etukäteistä ja nimenomaista pyyntöä.
Kiellon vastaisesti tehty kotimyyntisopimus ei sitoisi kuluttajaa. Kuluttaja voisi kuitenkin halutessaan vahvistaa sopimuksen myöhemmin. Vahvistamisen voisi tehdä aikaisintaan viiden vuorokauden kuluttua sopimuksen tekemisestä tai myyjän viimeisimmästä yhteydenotosta.
”Koti on paikka, jossa pitää saada olla rauhassa. Myyjän ei pidä voida kävellä ovesta sisään ja aloittaa painostavaa myyntitilannetta ihmiselle, joka ei ole pyytänyt häntä paikalle. Jos kuluttaja itse haluaa myyjän kotiinsa, se on tietenkin eri asia”, Laine-Nousimaa sanoo.
Lakialoitteen lähtökohtana on, että elinkeinonharjoittajan pitäisi pystyä osoittamaan, että kuluttaja on pyytänyt hänet etukäteen kotiinsa.
Yksi ilmoitus riittää puhelinmyynnin kieltämiseen
Laine-Nousimaa esittää myös valtakunnallista lakisääteistä puhelinmyynnin kieltorekisteriä. Kuluttaja voisi ilmoittaa rekisteriin yhden tai useamman hallinnassaan olevan puhelinnumeron. Tämän jälkeen numeroon ei saisi kohdistaa kulutushyödykkeiden myyntiä tai markkinointia ilman kuluttajan etukäteistä pyyntöä.
Rekisteriä ylläpitäisi Digi- ja väestötietovirasto. Kiellon voisi tehdä myös kuluttajan valtuuttama henkilö, laillinen edustaja tai edunvalvoja.
”Puhelinmyynnin kieltämisen pitää olla helppoa ja aidosti tehokasta. Ei ole kohtuullista, että ikäihmisen tai hänen läheisensä pitää yrittää yksi yritys kerrallaan estää myyntipuheluita. Yksi ilmoitus valtakunnalliseen rekisteriin pitäisi riittää”, Laine-Nousimaa toteaa.
Kieltorekisteriin merkittyyn numeroon vastoin kieltoa tehty myyntipuhelu ei saisi synnyttää kuluttajaa sitovaa sopimusta. Kiellon rikkomisesta voitaisiin määrätä elinkeinonharjoittajalle hallinnollinen seuraamusmaksu.
Kielto koskisi uusien kulutushyödykkeiden myyntiä ja markkinointia. Se ei estäisi esimerkiksi viranomaisyhteydenottoja, olemassa olevan asiakassuhteen hoitamista tai kuluttajan itse pyytämiä yhteydenottoja.
”Tässä ei kielletä yrityksiä olemasta yhteydessä asiakkaisiinsa. Annetaan vain kuluttajalle oikeus sanoa selkeästi: minulle ei soiteta myyntitarkoituksessa. Tätä oikeutta pitää myös kunnioittaa”, Laine-Nousimaa sanoo.
Kuluttajansuoja on myös ihmisarvon suojaa
Laine-Nousimaan mukaan kysymys ei ole vain rahasta, vaan myös ihmisen itsemääräämisoikeudesta ja ihmisarvosta.
”Ikä tai muistisairaus ei saa tarkoittaa sitä, että ihminen muuttuu helpoksi kohteeksi aggressiiviselle myynnille. Yhteiskunnan tehtävä on suojata ihmistä silloin, kun hänen omat mahdollisuutensa suojautua ovat heikentyneet. Kuluttajansuojan pitää toimia juuri silloin, kun sitä eniten tarvitaan.”
Lakialoitteessa ehdotetaan muutoksia kuluttajansuojalakiin, Digi- ja väestötietoviraston eräistä henkilörekistereistä annettuun lakiin sekä kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista annettuun lakiin.
”Kyse on hyvin konkreettisesta suojasta: jos ihminen ei halua myyntipuheluita, hänen pitää voida kieltää ne. Jos hän ei ole pyytänyt myyjää kotiinsa, myyjällä ei pidä olla oikeutta tulla sinne myymään. Näiden asioiden pitäisi olla lainsäädännössä itsestäänselvyyksiä.”