SDP:n esittelypuheenvuoro välikysymyskeskustelussa arjen kustannusten noususta

3.11.2026

SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoman esittelypuheenvuoro opposition yhteisestä välikysymyksestä tavallisten suomalaisten pärjäämisestä arjen kustannusten noustessa. Keskustelu välikysymyksestä käydään tiistaina 3.11.2026 klo 14 alkaen. Muutokset puhuessa mahdollisia.

Arvoisa puhemies,

Suomalaiset haluavat tehdä työtä, huolehtia läheisistään ja rakentaa tulevaisuuttaan. Tavalliseen arkeen kohdistuvat odotukset ovat varsin kohtuullisia: että tulot riittävät välttämättömiin menoihin ja elämässä on hieman liikkumavaraa myös yllättävien tilanteiden varalle.

Orpo-Purran hallituksen toimet tavallisten suomalaisten hyväksi ovat jääneet riittämättömiksi. Tällä hallituksella tuntuu löytyvän aina aikaa kuunnella yhteiskunnan hyvätuloisten toiveita, mutta kun vuoroaan odottaa tavallinen suomalainen työssäkäyvä, siirtyy hänen vuoronsa aina jonossa eteenpäin.

Moni suomalainen on jo muuttanut omaa arkeaan. Ruokaostokset suunnitellaan tarkemmin, hankintoja siirretään ja menoja karsitaan. Mutta asumista, työmatkoja tai tarpeellista hoitoa ei voi loputtomasti vähentää.

Hallitus on leikannut toimeentuloturvaa, korottanut terveydenhuollon maksuja ja poistanut suojaosan, joka helpotti pienenkin työkeikan vastaanottamista.

Nämä päätökset ovat osuneet myös samoihin ihmisiin. Suuremmat laskut kohdataan saman keittiönpöydän äärellä. Silti hallitus on löytänyt liikkumavaraa suurituloisimpien veronkevennyksiin ja esittää huomattavaa yhteisöveron alennusta.

Kyse on valinnoista. Keiden tilannetta hallitus pitää kiireellisimpänä helpottaa? Keneltä se edellyttää vielä lisää sopeutumista? Orpo-Purran hallituksessa tavallinen suomalainen joutuu aina jonon viimeiseksi.

Tämän välikysymyksen jättäneitä oppositioryhmiä yhdistää vaatimus siitä, että hallituksen on vastattava suomalaisten arjen huoliin nykyistä vaikuttavammin ja oikeudenmukaisemmin.

Arvoisa puhemies,

Työssäkäynnin kustannukset tuntuvat eri puolilla Suomea. Arjen esimerkki Pohjois-Karjalasta. Työntekijän työmatka on viisikymmentä kilometriä suuntaansa. Kuukaudessa ajoa kertyy kaksituhatta kilometriä. Pelkkään työmatkojen bensiiniin saattaa mennä nykyhinnoilla yli 300 euroa kuukaudessa.

Hallituksen polttoainepakettia pitää arvioida tällaisen arjen kautta. Saavuttaako apu ne, jotka sitä eniten tarvitsevat?

Lähes kuukauden kestäneiden neuvottelujen jälkeen hallituksen bensasovusta tuli varsinainen floppi. Paljon puheita, mutta vähän villoja. Suurin osa työmatka-autoilijoista ei tästä hallituksen sovusta juuri hyödy.

Perussuomalaisetkin päätyivät laittamaan nimensä ratkaisun alle, mutta sen jälkeen haukkuivat julkisesti oman hallituksensa ja pääministeri Orpon.

Ryhmäpuheenjohtaja Mäkelä totesi: ”Joku ratkaisu täytyi löytää, kun hallitus näyttää olevan varsin toimintakyvytön tässä asiassa ja pääministerin kasvotkin täytyi pelastaa”.

Onko siis niin, että hallitus on toimintakyvytön, kuten perussuomalaisten ryhmäpuheenjohtaja toteaa?

Miten voi olla, että hallitus on toimintakykyinen aina, kun päätetään yhteiskunnan hyvätuloisille kohdistettavista verohelpotuksista, mutta toimintakyvytön, kun pitäisi löytää tavalliselle suomalaiselle tukea arjen kustannusten keskellä selviytymiseen?

Arvoisa puhemies,

Sairastumiseen ihminen ei voi aina varautua. Siksi terveydenhuollon maksuihin liittyy erityinen vastuu.

Ennen tämän hallituskauden alkua sairaalan poliklinikkakäynnin enimmäismaksu oli n. 42 euroa. Tänä vuonna se on yli 71 euroa. Nousua on yli 70 prosenttia.

Terveyskeskuslääkärin käyntimaksun enimmäismäärä on samalla ajanjaksolla noussut 21 eurosta yli 30 euroon.

Usein samalle ihmiselle käyntejä ja toimenpiteitä kertyy useita.

Ajatellaan ihmistä, joka kaatuu ja murtaa ranteensa. Ranne tutkitaan, kuvataan ja hoidetaan. Sen jälkeen voidaan tarvita uusia röntgenkuvia ja seurantakäyntejä paranemisen varmistamiseksi.

Jos hoito edellyttää kolmea maksullista sairaalan poliklinikkakäyntiä, niistä kertyy nykyisellä enimmäismaksulla 214 euron lasku. Ennen tätä hallituskautta samat käynnit olisivat maksaneet 126 euroa. Eroa on lähes 90 euroa yhden vamman hoidossa.

Lisäksi voi tulla lääkkeitä ja matkakuluja. Maksukatto suojaa osalta kustannuksista, mutta laskuista pitää selvitä myös ennen sen täyttymistä.

Hallituksen on varmistettava, ettei tarpeellista hoitoa tarvitse lykätä rahan vuoksi. Hoitoon on myös päästävä ajoissa. Pitkä odotus voi heikentää terveyttä, työkykyä ja arjessa selviytymistä entisestään. On kestämätöntä, että ihminen jättää maksujen takia tarvitsemiaan hoitokertoja väliin.

Arvoisa puhemies,

Työn vastaanottamisen pitäisi auttaa ihmistä eteenpäin. Kaikki työ ei kuitenkaan ala kokoaikaisesta ja vakituisesta työsuhteesta. Tarjolla voi ensin olla muutama vuoro, sijaisuus tai lyhyt keikka. Se voi olla tärkeä mahdollisuus saada lisätuloja ja päästä kiinni työelämään.

Palvelualojen ammattiliiton esimerkissä henkilön täysi ansiopäiväraha on 1 100 euroa kuukaudessa. Hän tekee työtä, josta maksetaan 200 euroa palkkaa.

Aiemman suojaosan aikana palkka ei olisi pienentänyt päivärahaa. Yhteissumma olisi ollut 1 300 euroa. Suojaosan poistamisen jälkeen palkka vähentää päivärahaa sadalla eurolla.

Työ kasvattaa tässä esimerkissä edelleen tuloja. Mutta hyöty on sata euroa pienempi kuin ennen. Kun lyhyestä keikasta syntyy myös matkakuluja, taloudellinen hyöty voi jäädä vähäiseksi.

Miksi osa-aikatyö ei ole Orpo-Purralle yhtä arvokasta työtä kuin kokoaikainen työ? Kokoaikatyötä ei synny sillä, että osa-aikatyötä tekevän toimeentuloa heikennetään. Työntekijä ei voi yksin päättää tarjolla olevien työtuntien määrää.

Arvoisa puhemies,

Näitä esimerkkejä yhdistää päätösten kasautuminen.

Eduskunnassa asiakasmaksut, työttömyysturva, liikkuminen ja asuminen käsitellään erillisinä asioina. Kotona ne maksetaan samasta kukkarosta.

Työttömäksi jäävän asumismenot jatkuvat, vaikka tulot pienenevät. Pitkäaikaissairaan hoitokulut toistuvat. Osa-aikatyöläisen työmatka voi maksaa yhtä paljon kuin kokoaikaisen, vaikka palkka jää pienemmäksi.

Samaan aikaan hallituksella on ollut tahtoa ja toimintakykyä vahvistaa yhteiskunnan hyvätuloisten taloudellista liikkumavaraa.

Veronmaksajien vuoden 2026 laskelmassa 3 000 euroa kuukaudessa ansaitsevan palkansaajan verotuksen kevennykseksi arvioitiin noin 190 euroa vuodessa. Vastaavasti 20 000 euroa kuukaudessa ansaitsevalla kevennys oli yli 8 200 euroa.

Mittasuhde on huomionarvoinen: suurituloisimmalle kevennys voi olla tuhansia euroja, kun tavallisen palkansaajan helpotus jää huomattavasti pienemmäksi.

Lisäksi hallitus esittää yhteisöveron alentamista 20 prosentista 18 prosenttiin ensi vuoden alusta. Hallituksen oman arvion mukaan tämä vähentäisi verotuloja yli 800 miljoonaa euroa vuodessa.

Hallitus perustelee alennusta kasvulla ja investoinneilla. Sen omassakin esityksessä kuitenkin tunnistetaan, ettei yleistä alennusta ole pidetty tehokkaimpana tapana kannustaa uusiin investointeihin.

Yritysten menestyminen on Suomelle tärkeää. Kasvun ja investointien vauhdittamiseksi olisi olemassa kuitenkin vaikuttavampia keinoja.

Rajallisia varoja olisi perusteltua kohdentaa suoraan uusiin investointeihin sekä tutkimukseen ja kehittämiseen.

Arvoisa puhemies,

Emme väitä, että hallitus voisi määrätä maailmanmarkkinahinnat tai poistaa kaiken epävarmuuden. Se päättää kuitenkin omasta politiikastaan.

Opposition vaatimukset ovat selkeät ja kohtuulliset.

Välttämättömistä työmatkoista pitää selvitä eri puolilla Suomea. Puhdasta sähköä pitää riittää kohtuulliseen hintaan. Hoitoon pitää päästä ajoissa, eivätkä maksut saa muodostua sen esteeksi. Asumisen jälkeen pitää jäädä rahaa muihinkin välttämättömiin menoihin. Myös lyhyen työn vastaanottamisen pitää parantaa toimeentuloa.

Arvoisa puhemies,

Suomalaiset haluavat tehdä työtä ja rakentaa omaa elämää. Omien ponnistelujen rinnalle tarvitaan reilut ehdot ja turvaa silloin, kun elämässä tulee vaikea vaihe. Suomalaisten halu tehdä oma osansa ansaitsee rinnalleen hallituksen, joka on toimintakykyinen ottamaan huomioon myös tavallisen suomalaisen arjen.

Hallituksen tähänastiset toimet eivät ole vastanneet riittävästi arjen kustannusten kanssa kamppailevien ihmisten tilanteeseen. Päätösten epäoikeudenmukaista kasautumista on korjattava.

Edellä olevan perusteella ehdotan, että eduskunta hyväksyy seuraavan epäluottamuslauseen:

”Hallitus ei ole riittävästi turvannut suomalaisten toimeentuloa ja välttämättömien palvelujen saavutettavuutta arjen kustannusten noustessa. Sen omat päätökset ovat heikentäneet erityisesti pienituloisten ja sairaiden mahdollisuuksia pärjätä. Näin ollen eduskunta toteaa, ettei hallitus nauti eduskunnan luottamusta.”

Jaa sosiaalisessa mediassa