Puoluejohdon henkilövaalit

SDP valitsee uuden puoluejohdon puoluekokouksessa Jyväskylässä 1.-3.9.2023.

Ehdolle puheenjohtajaksi ovat ilmoittautuneet kansanedustaja Krista Kiuru ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman. Alta löydät myös muuhun puoluejohtoon ehdokkaaksi ilmoittautuneet.

Puheenjohtajaehdokkaat

Krista Kiuru

Kansanedustaja, VTM
Ikä: 48
Kotikunta: Pori
Puolueosasto: Porin Työväenyhdistys ry

Krista Kiuru on 48-vuotias viidennen kauden kansanedustaja Porista.

– Lähden puheenjohtajavaaliin varmistaakseni, että me sosialidemokraatit teemme kaikkemme, jotta mahdollinen oikeistohallitus ei pääse leikkaamaan sosiaali- ja terveyspalveluista, koulutuksesta tai perusturvasta. Haluan omalta osaltani varmistaa, että puolueen jäsenet pääsevät valitsemaan, millä linjalla ja ohjelmalla SDP haastaa oikeistohallituksen, Kiuru kertoo.

Lue Kristan esittely SDP:n puheenjohtajaksi

Antti Lindtman

Kansanedustaja, eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Ikä: 40
Kotikunta: Vantaa
Puolueosasto: Tikkurilan Työväenyhdistys ry

Antti Lindtman on SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja 40-vuotias neljännen kauden kansanedustaja Vantaalta.

– Vaikuttaminen on ollut intohimoni jo nuoresta pitäen. Uskon, että politiikkaa ei tehdä vain tätä päivää tai huomista varten, vaan pidemmälle tulevaisuuteen. Sosialidemokraatit on aina ollut edistyksen ja yhteistyön puolue, joka rakentaa avointa, ennakkoluulotonta ja kansainvälistä Suomea. Jos tulen valituksi SDP:n puheenjohtajaksi, tällä tiellä haluan jatkaa, sanoo Lindtman.

Lue Antin esittely SDP:n puheenjohtajaksi

Puoluesihteeriehdokkaat

Puoluesihteeriehdokkuudestaan ovat ilmoittaneet tällä hetkellä (päivitetty 9.8.) Hanna Kuntsi, Matti Niemi, Mikkel Näkkäläjärvi ja Kaisa Vatanen. Tutustu ehdokkaisiin heidän verkkosivuillaan klikkaamalla ehdokkaan nimeä.

Varapuheenjohtajaehdokkaat

Ehdolle varapuheenjohtajiksi ovat tällä hetkellä (päivitetty 9.8.) asettuneet Niina Malm, Matias Mäkynen, Ilmari Nurminen ja Nasima Razmyar.

Puoluevaltuuston puheenjohtajaehdokkaat

Ehdolle puoluevaltuuston puheenjohtajaksi ovat tällä hetkellä (päivitetty 9.8.) asettuneet Piia Elo ja Ville Skinnari.

Jäsenäänestys puolueen puheenjohtajasta

SDP järjestää ensimmäistä kertaa neuvoa-antavan jäsenäänestyksen puolueen puheenjohtajasta. SDP:n puoluevaltuuston keväällä 2022 hyväksymän vaalijärjestyksen mukaan järjestetään neuvoa-antava jäsenäänestys puolueen puheenjohtajasta, kun kisassa on enemmän kuin yksi ehdokas, jolla on takanaan vähintään 10 puolueosaston tai 250 äänioikeutetun jäsenen valitsijayhdistyksen tuki.

Äänestys järjestetään sähköisesti 22.6.–16.7. ja postivaali sähköisen äänestyksen päätyttyä. Postivaali päättyy 25.8. kello 16, jolloin äänestyskuoren on oltava toimitettuna SDP:n puoluetoimistolle. Ohjeet postivaalista toimitetaan postitse äänioikeutetuille jäsenille, jotka eivät ole äänestäneet sähköisesti. Jos et ole saanut postiäänestysmateriaalia kotiin ja olet äänioikeutettu jäsen, voit olla yhteydessä SDP:n puoluetoimiston keskukseen keskus@sdp.fi.

Kannustamme kaikkia jäseniämme hyödyntämään sähköistä äänestystä postiäänestyksen sijaan. Jokaisesta sähköisen järjestelmän kautta jätetystä äänestä puolue lahjoittaa 50 senttiä Ukrainan hyväksi Suomen Punaisen Ristin kautta.

Äänestysluettelo äänestysoikeutetuista jäsenistä laaditaan jäsenäänestystä edeltävän viimeisen jäsenmaksutilityksen perusteella (31.12.2022) sekä sääntöjen 19 § mukaisesti kevään jäsenmaksusta. Jäsenäänestyksessä on siis äänioikeutettu jäsen, joka on maksanut hänelle kuuluvan jäsenmaksun viime syksyltä 31.12.2022 mennessä tai kevään maksun yhteydessä liittymiskuukaudelta ja sitä seuranneilta äänestystä edeltäneiltä vähintään kolmelta kuukaudelta tai on vapautettu jäsenmaksusta taikka on vapaajäsen.  Mikäli olet maksanut syksyn jäsenmaksun 31.12.2022 jälkeen tai et ole maksanut kevään jäsenmaksua, sinulla ei ole äänioikeutta. Mikäli sinulla ei ole äänioikeutta ja täytät yllä mainitut ehdot ole yhteydessä keskus@sdp.fi tai puolueen keskukseen (09) 478988 (ma–pe klo 9–11 ja 11.30–15) Keskus on kiinni 10.7.–30.7.

Osana puheenjohtajan valintaa SDP järjestää myös usean paikkakunnan puheenjohtajakiertueen, joka huipentuu Porin Suomi Areenaan 28.6. SDP:n puoluepäivään.

4.5.2023 klo 16.00 mennessä osastot ovat tehneet seuraavat esitykset neuvoa-antavaan jäsenäänestykseen SDP:n puheenjohtajaksi Krista Kiurun ja Antti Lindtmanin osalta:

    • Eurooppademarit – Tähti ry
    • Harjavallan Sosialidemokraattinen yhdistys
    • Jokivarsien Sosialidemokraatit Valo ry
    • Kemin Sosialidemokraattinen Naisyhdistys ry
    • Lappeenrannan Työväenyhdistys ry
    • Noormarkun Sosialidemokraatit ry
    • Oulun Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry
    • Porin Demarit ry
    • Porin Sosialidemokraattien naisyhdistys
    • Porin Sosialidemokraattinen Nuorisoyhdistys
    • Porin Työväenyhdistys ry
    • Reposaaren Työväenyhdistys ry
    • Rovaniemen Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry
    • Ruokolahden Sosialidemokraatit ry
    • Ruosniemen Työväenyhdistys ry
    • Siikaisten Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry
    • Äänekosken Sosialidemokraattinen yhdistys
    • Anjalan-Inkeroisten Työväenyhdistys ry
    • Ay-väen Sosialidemokraatit
    • Ekenäs Socialdemokrater – Tammisaaren sosialidemokraatit
    • Eurooppademarit – Tähti ry
    • Hakametsä Sosialidemokraatit ry
    • Hakunila SDP
    • Hamarin ja Gammelbackan demarit HTY
    • Harjavallan Sosialidemokraattinen yhdistys
    • Hausjärven Demarit ry
    • Helsingin Sosialidemokraattinen Naisyhdistys ry
    • Hervannan Sosiaalidemokraattinen yhdistys ry
    • Hyvinkäänkylän Työväenyhdistys ry
    • Hämeenkosken Sosialidemokraatit ry
    • Hämeenlinnan Työväenyhdistys ry
    • Imatran Sosialidemokraatit ry
    • Itä-Hakkilan Sosialidemokraatit ry
    • Jokivarsien Sosialidemokraatit Valo ry
    • Jämsänkosken Työväenyhdistys ry
    • Jämsän Työväenyhdistys ry
    • Järvenpään työväenyhdistys ry
    • Kajaanin Sosialidemokraatit rt
    • Karhulan Sos.dem. Työväenyhdistys
    • Karihaaran Sos.Dem. TY
    • Karis-Billnäs Socialdemokrater
    • Kauklahden Sosialidemokraattinen yhdistys ry
    • Kausalan Työväenyhdistys ry
    • Kempeleen Sosialidemokraatit ry
    • Keravan Demarit ry
    • Kirkkonummen Demarit ry
    • Kittilän Sosialidemokraatit ry
    • Klaukkalan Demarit ry
    • Kokkolan Sosialidemokraatit ry
    • Korson Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry
    • Kotkan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry
    • Kouvolan Työväenyhdistys ry
    • Kuljetusalan Demarit ry
    • Kuopion Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys
    • Kuusankosken Sosialidemokraatit ry
    • Kylmäkosken Työväenyhdistys ry
    • Lappeenrannan Työväenyhdistys ry
    • Lauritsalan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry
    • Limingan Sosialidemokraatit ry
    • Lohjan Työväenyhdistys ry
    • Länsi-Tampereen Sosialidemokraatit Länsidemarit ry
    • Länsi-Vantaan Sosialidemokraatit ry
    • Malmin Sosialidemokraatit ry
    • Matinkylän Sosialidemokraatit ry
    • Messukylän Työväenyhdistys ry
    • Mikkelin Sosialidemokraatit ry
    • Myllypuron Sosialidemokraatit ry
    • Nokian Työväenyhdistys ry
    • Nummen Työväenyhdistys ry
    • Närpes Socialdemokrater rf
    • Oulukylän Sosialidemokraatit ry
    • Oulun Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry
    • Outokummun Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry
    • Piikkiön Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry
    • Pohjois-kymen demarit ry
    • Raahen Sosialidemokraatit ry
    • Rauman Työväenyhdistys ry
    • Rekolan Työväenyhdistys
    • Rovaniemen Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry
    • Ruokolahden Sosialidemokraatit ry
    • Salon Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry
    • Sastamalan Sosialidemokraatit ry
    • Savonlinnan seudun demarit ry
    • Seinäjoen Työväenyhdistys ry
    • Siivikkalan Sosialidemokraattinen yhdistys
    • Sipoon Demarit – Sibbo Socialdemokrater
    • Sonkajärven Sosialidemokraatit ry
    • Suur-Leppävaaran Demarit ry
    • Taipalsaaren Sosialidemokraattinen yhdistys ry
    • Tampereen lentokonetehtaan Sosialidemokraattinen yhdistys
    • Tampereen Sosialidemokraattinen toveriseura
    • Tapiolan Sosialidemokraatit ry
    • Tikkurilan Työväenyhdistys ry
    • Turun sos.dem Ratas ry
    • TY Uurtaja ry
    • Tölö Unga Socialister TUS ry
    • Vaasan Työväenyhdistys ry VTY
    • Valkeakosken Työväenyhdistys ry
    • Vanda Svenska Socialdemokrater
    • Vasa svenska socialdemokrater rf
    • Vihdin Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry
    • Viialan Työväenyhdistys ry
    • Yhteiskuntapoliittinen Sosialidemokraattinen yhdistys
    • Ähtärin Sosialidemokraatit ry
    • Äänekosken Sosialidemokraattinen yhdistys

Lisätietoja:

Puoluevaltuusto on keväällä 2022 hyväksynyt vaalijärjestyksen jäsenvaaleihin, jossa on määritelty, että ehdokkaat puolueen puheenjohtajaksi neuvoa-antavaan jäsenäänestykseen on toimitettava 4.5.2023 kello 16.00 mennessä. Neuvoa-antava jäsenäänestys perustuu SDP:n sääntöjen 34 pykälään.

Ehdokkuus vaatii taakseen 10 puolueosaston kokouksen tuen (osaston kokous, ei johtokunta) tai 250 äänioikeutetun jäsenen valitsijayhdistyksen. Puoluehallitus ei aseta jäsenäänestykseen ehdokkaita ilman heidän suostumustaan. Mahdollisia puheenjohtajaehdokkaita pyydetään tulemaan julkisuudessa esiin, jotta osastoilla on heitä mahdollisuus kannattaa.

Tutustu puolueen sääntöihin

Lisätietoja neuvoa-antavasta puheenjohtajavaalista antaa puolueen järjestöpäällikkö, Pekka Tuuri. Pekan yhteystiedot löydät alta.

Pekka Tuuri

Pekka Tuuri

Järjestöpäällikkö

Häirintäyhdyshenkilö

4.5.2023 klo 16.00 mennessä osastot ovat tehneet seuraavat esitykset neuvoa-antavaan jäsenäänestykseen SDP:n puheenjohtajaksi:

    • Eurooppademarit – Tähti ry
    • Harjavallan Sosialidemokraattinen yhdistys
    • Jokivarsien Sosialidemokraatit Valo ry
    • Kemin Sosialidemokraattinen Naisyhdistys ry
    • Lappeenrannan Työväenyhdistys ry
    • Noormarkun Sosialidemokraatit ry
    • Oulun Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry
    • Porin Demarit ry
    • Porin Sosialidemokraattien naisyhdistys
    • Porin Sosialidemokraattinen Nuorisoyhdistys
    • Porin Työväenyhdistys ry
    • Reposaaren Työväenyhdistys ry
    • Rovaniemen Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry
    • Ruokolahden Sosialidemokraatit ry
    • Ruosniemen Työväenyhdistys ry
    • Siikaisten Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry
    • Äänekosken Sosialidemokraattinen yhdistys
    • Anjalan-Inkeroisten Työväenyhdistys ry
    • Ay-väen Sosialidemokraatit
    • Ekenäs Socialdemokrater – Tammisaaren sosialidemokraatit
    • Eurooppademarit – Tähti ry
    • Hakametsä Sosialidemokraatit ry
    • Hakunila SDP
    • Hamarin ja Gammelbackan demarit HTY
    • Harjavallan Sosialidemokraattinen yhdistys
    • Hausjärven Demarit ry
    • Helsingin Sosialidemokraattinen Naisyhdistys ry
    • Hervannan Sosiaalidemokraattinen yhdistys ry
    • Hyvinkäänkylän Työväenyhdistys ry
    • Hämeenkosken Sosialidemokraatit ry
    • Hämeenlinnan Työväenyhdistys ry
    • Imatran Sosialidemokraatit ry
    • Itä-Hakkilan Sosialidemokraatit ry
    • Jokivarsien Sosialidemokraatit Valo ry
    • Jämsänkosken Työväenyhdistys ry
    • Jämsän Työväenyhdistys ry
    • Järvenpään työväenyhdistys ry
    • Kajaanin Sosialidemokraatit rt
    • Karhulan Sos.dem. Työväenyhdistys
    • Karihaaran Sos.Dem. TY
    • Karis-Billnäs Socialdemokrater
    • Kauklahden Sosialidemokraattinen yhdistys ry
    • Kausalan Työväenyhdistys ry
    • Kempeleen Sosialidemokraatit ry
    • Keravan Demarit ry
    • Kirkkonummen Demarit ry
    • Kittilän Sosialidemokraatit ry
    • Klaukkalan Demarit ry
    • Kokkolan Sosialidemokraatit ry
    • Korson Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry
    • Kotkan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry
    • Kouvolan Työväenyhdistys ry
    • Kuljetusalan Demarit ry
    • Kuopion Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys
    • Kuusankosken Sosialidemokraatit ry
    • Kylmäkosken Työväenyhdistys ry
    • Lappeenrannan Työväenyhdistys ry
    • Lauritsalan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry
    • Limingan Sosialidemokraatit ry
    • Lohjan Työväenyhdistys ry
    • Länsi-Tampereen Sosialidemokraatit Länsidemarit ry
    • Länsi-Vantaan Sosialidemokraatit ry
    • Malmin Sosialidemokraatit ry
    • Matinkylän Sosialidemokraatit ry
    • Messukylän Työväenyhdistys ry
    • Mikkelin Sosialidemokraatit ry
    • Myllypuron Sosialidemokraatit ry
    • Nokian Työväenyhdistys ry
    • Nummen Työväenyhdistys ry
    • Närpes Socialdemokrater rf
    • Oulukylän Sosialidemokraatit ry
    • Oulun Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry
    • Outokummun Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry
    • Piikkiön Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry
    • Pohjois-kymen demarit ry
    • Raahen Sosialidemokraatit ry
    • Rauman Työväenyhdistys ry
    • Rekolan Työväenyhdistys
    • Rovaniemen Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry
    • Ruokolahden Sosialidemokraatit ry
    • Salon Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry
    • Sastamalan Sosialidemokraatit ry
    • Savonlinnan seudun demarit ry
    • Seinäjoen Työväenyhdistys ry
    • Siivikkalan Sosialidemokraattinen yhdistys
    • Sipoon Demarit – Sibbo Socialdemokrater
    • Sonkajärven Sosialidemokraatit ry
    • Suur-Leppävaaran Demarit ry
    • Taipalsaaren Sosialidemokraattinen yhdistys ry
    • Tampereen lentokonetehtaan Sosialidemokraattinen yhdistys
    • Tampereen Sosialidemokraattinen toveriseura
    • Tapiolan Sosialidemokraatit ry
    • Tikkurilan Työväenyhdistys ry
    • Turun sos.dem Ratas ry
    • TY Uurtaja ry
    • Tölö Unga Socialister TUS ry
    • Vaasan Työväenyhdistys ry VTY
    • Valkeakosken Työväenyhdistys ry
    • Vanda svenska socialdemokrater
    • Vasa svenska socialdemokrater rf
    • Vihdin Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry
    • Viialan Työväenyhdistys ry
    • Yhteiskuntapoliittinen Sosialidemokraattinen yhdistys
    • Ähtärin Sosialidemokraatit ry
    • Äänekosken Sosialidemokraattinen yhdistys
    • Mustasaaren Sosialidemokraatit ry
    • Jokivarsien Sosialidemokraatit Valo ry
    • Kempeleen Sosialidemokraatit ry
    • Kuhmon Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry
    • Limingan Sosialidemokraatit ry
    • Raahen Sosialidemokraatit ry
    • Rovaniemen Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry
    • Taipalsaaren Sosialidemokraattinen yhdistys ry
    • Tulevaisuusdemarit ry
    • Taipalsaaren Sosialidemokraattinen yhdistys ry