Oppimiseen on saatava tarvittava tuki

Monella meistä on jonkinlaisia oppimisvaikeuksia. Oppimisvaikeudet eivät kuitenkaan estää ketään kokemasta oppimisen iloa tai jatkamasta opintojaan, vaan tukea oppimiseen on oltava saatavilla aina tarvittaessa. Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus mielekkääseen koulupolkuun, ja on aikuisten tehtävä huolehtia siitä, että se toteutuu.

Oppimisvaikeuksien varhainen tunnistaminen ja opintojen tukeminen läpi koulupolun ovat tärkeitä, jotta lapset ja nuoret oppivat riittävät perustaidot ja pystyvät jatkamaan opintojaan. SDP:n mielestä oppimisen tuen kehittämistä on jatkettava seuraavalla hallituskaudella, jotta jokainen saa oikeanlaista tukea oikeaan aikaan.

Seuraavalla hallituskaudella SDP haluaa:

  • Varmistaa, että oppimisen tuki kattaa koko koulupolun varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen ja että siirtymävaiheet koulutusasteelta toiselle otetaan huomioon
  • Selkeyttää erityisopetuksen tasoja ja resursseja
  • Pitää huolta siitä, että opetusryhmien koossa huomioidaan erityisen tuen tarvitsijat
  • Yksinkertaistaa tukeen liittyvää byrokratiaa