SDP:n varapuheenjohtaja, kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Skinnari: Viennin tila vaatii toimia

26.8.2020

SDP:n varapuheenjohtaja, ministeri Ville Skinnarin mukaan UPM:n uutinen Jämsän Kaipolan paperitehtaan sulkemisesta on vakava. Skinnarin mukaan on erittäin tärkeää aloittaa välittömästi toimet uusien työmahdollisuuksien kartoittamiseksi ja palveluiden tarjoamiseksi töitään menettäville henkilöille.

Skinnari toteaa, että teollisuuden uudet tilaukset ovat laskeneet Suomessa voimakkaasti mutta vähemmän kuin Euroopassa laajemmin. Syynä tähän ovat erilaiset rajoitusratkaisut ja niiden onnistumiset keväällä.

– Suomalaista teollisuutta turvaavat ratkaisut myös tänä korona-aikana ovat elinehto suomalaiselle työllisyydelle ja ihmisten työpaikoille. Tärkeä päätös on muun muassa se, että hallitus on sitoutunut laskemaan teollisuuden sähköveron EU:n minimiin. Päästöjä tullaan vähentämään leikkaamalla energiaveronpalautusta, mutta kokonaisuutena teollisuudelle syntyy vähintään kymmenien miljoonien säästöt hallituskaudella. Eniten hyötyy fossiilitonta sähköä käyttävä teollisuus, Skinnari sanoo.

Skinnari painottaa, että kansainvälisesti teollisuustuotannossa on nähty suuria kasvulukuja esimerkiksi Saksassa jyrkästä pudotuksesta toipuessa, mistä ennusteiden mukaan on vetoapua myös Suomen teollisuudelle ja viennille.

– Suomen kaltaisen vientiriippuvaisen maan näkökulmasta on tärkeää, että EU:n sisämarkkinoiden toimivuus turvataan tilanteessa, jossa EU:n talous kokonaisuudessaan on vaikeuksissa. EU:n elpymispaketilla jäsenmaat saadaan kestävän ja palautumista tukevan elpymisen tielle luomalla työpaikkoja ja korjaamalla pandemian aiheuttamia välittömiä vahinkoja. EU:n elpymispaketilla tulee olemaan merkitystä suomalaisen elinkeinoelämän toiminta- ja vientiympäristön elpymiselle, toteaa Skinnari.

Suurten vientiyritysten pitkälle yltäneet tilauskirjat ovat meillä kannatelleet tähän asti tuotantoa, mutta syksyyn liittyy suurta epävarmuutta. Skinnarin mukaan onkin selvää, että suomalaisen viennin tila vaatii lisätoimia ja -resursseja, joista tullaan keskustelemaan budjettiriihessä.

Jaa sosiaalisessa mediassa