SDP:n Tuula Väätäinen: Suomi on selviytynyt koronaviruksen hoidosta hyvin, ei anneta otteen herpaantua nyt

Koronaepidemiatilanne on Suomessa huonontunut. Viimeisten viikkojen aikana tapausmäärät ja ilmaantuvuus ovat jyrkästi kasvaneet lähes kaikilla alueilla. Ympäri Suomen tilanteeseen on reagoitu rajoitustoimia kiristämällä ja torjuntakeinoja lisäämällä. Koronaviruksen vastaisen rokotteen osalta on saatu kuitenkin hyviä uutisia. Ensimmäinen koronarokote on saanut käyttöluvan Iso-Britanniassa. Suomessa hallitus on hyväksynyt sosiaali- ja terveysministeriön valmisteleman Suomen koronavirusta koskevan rokotestrategian. Ministeriön arvion mukaan ensimmäiset koronarokotteet saataisiin Suomeen ensi vuoden alussa ja rokotustoiminta voitaisiin aloittaa pian tämän jälkeen. Alkuvaiheessa rokotetta tarjotaan koronapotilaita hoitaville sosiaali- ja terveydenhuollon sekä hoivakotien henkilöstölle ja ikääntyneille henkilöille, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistavia sairauksia.
– Koronarokotetta koskevat hyvät uutiset ovat odotettuja ja kaivattuja. Rokotustoiminnan käynnistyttyä voimme toivottavasti alkaa hiljalleen ottaa askelia kohti paluuta normaaliin. Tällaisena aikana, jolloin epidemiatilanne on Suomessa kiihtymässä, on kuitenkin erityisen tärkeää noudattaa viranomaisten suosituksia ja rajoituksia. Jokaisen suomalaisen yksilötason toimilla on merkitystä taudin leviämisen hidastamisessa. Vastuullamme on oman terveytemme lisäksi myös muiden ihmisten terveyden suojeleminen, sanoo Väätäinen.
– Rajoitustoimilla hillitsemme taudin leviämistä ja suojelemme Suomen julkisen terveydenhuollon kantokykyä. Rajoitusten tehokkuus perustuu kuitenkin siihen, että me suomalaiset noudatamme niitä. Noudatetaan siis terveysturvallisuusohjeita. Suomi on selviytynyt koronaviruksen hoidosta hyvin, ei anneta otteen herpaantua nyt. Ihmisten terveys menee kaiken muun edelle, päättää Väätäinen.