SDP:n Tuppurainen: Oikeistolainen hallituspolitiikka heikentää naisten asemaa

8.3.2024

Orpon ja Purran oikeistohallitus viittaa kansainvälisenä naistenpäivänä kintaalla maamme naisille, toteaa SDP:n eduskuntaryhmän ja Demarinaisten puheenjohtaja Tytti Tuppurainen.

Tänä kansainvälisenä naistenpäivänä hallituksen politiikka iskee kipeästi maamme naisiin. Hallituksen arvovalinnat ja leikkauspolitiikka tuntuvat raskaasti naisten arjessa, Tytti Tuppurainen summaa.

Naisen työpäivän aikana hallituksen politiikka ja leikkaukset näkyvät monin tavoin. Ne heikentävät naisten asemaa työelämässä. Esimerkiksi määräaikaisuuksien helpotus mahdollistaa raskaussyrjinnän. Hallituksen palkkamalli puolestaan sementoi naisvaltaisten alojen palkkakuopan. Lisäksi hallituksen halu leikata sote-menoja heikentää terveydenhuolloin ja sosiaalitoimen alalla työskentelevien naisten työarkea.

Edes vapaa-ajalla naiset eivät ole saksilta suojassa. Hallitus leikkaa naisten arjesta alkaen leikkauksista naisten suosimiin liikkumismuotoihin kuin vaikkapa naisten kuluttamaan kulttuuriin ja vapaan sivistystyön opintoihin, joissa naiset ovat suurin käyttäjäryhmä. Myös enemmistö lakkautettavan aikuiskoulutustuen käyttäjistä on naisia.

Myös perheellinen nainen on monen vaikeuden edessä hallituksen politiikan vuoksi. Esimerkiksi asumistuen rajut leikkaukset näkyvät kodeissa. Kyse voi olla myös turvallisuudesta. Naisasialiitto Unioni on nostanut esiin naisten toimeentulosta leikkaamisen vakavan riskin: jos leikkauspolitiikka ajaa naisia riippuvuussuhteeseen puolison tuloista, lähteminen väkivaltaisesta suhteesta voi jatkossa olla entistä vaikeampaa.

Edes eläkeläisnainen ei ole hallituksen leikkauksilta suojassa. Eläkkeensaajan asumistuen jäädytys osuu pienituloiseen eläkeläiseen, usein naiseen. Hallituksella ei myöskään ole ollut halua puuttua kasvaviin lääkekustannuksiin. Päinvastoin. Hallitus suunnittelee alv-nostoa lääkkeille.

Oma lukunsa ovat naiset, jotka kuuluvat vähemmistöihin. Heidän arjessaan näkyvät hallituksen kylmän politiikan jäljet. Esimerkiksi jo päätetty vammaispalvelulaki vedettiin pois hetki ennen sen voimaantuloa.

Hallitus ajaa linjaa, joissa naisten näkökulmat on jätetty sivuun. SDP ja Demarinaiset tarjoavat kaikissa käänteissä maamme naisille paremman vaihtoehdon.

Maamme naiset ansaitsevat kansainvälisenä naistenpäivänä ruusuja – ja parempaa politiikkaa.

Jaa sosiaalisessa mediassa