SDP:n Timo Suhonen Keliakialiiton puheenjohtajaksi

26.5.2024

SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen on valittu Keliakialiiton uudeksi puheenjohtajaksi 1.1.2025 alkaen. Hänet valittiin puheenjohtajaksi yksimielisesti Keliakialiiton liittokokouksessa eilen lauantaina.

Suhonen on SDP:n ensimmäisen kauden kansanedustaja Varkaudesta. Hän toimii eduskunnan keliakiaverkoston varapuheenjohtajana.

 – Haluan kiittää lämpimästi saamastani luottamuksesta. Itsekin keliakiaa sairastavana tiedän hyvin, miten tärkeä tuki Keliakialiitto on sairastuneille, etenkin alkutaipaleella, kun keliakiadiagnoosi on tuore ja uuden ruokavalion opettelu tuntuu vaikealta. On suuri ilo ja kunnia päästä antamaan oma panokseni Keliakialiiton toimintaan. 

Suhosen mukaan Keliakialiitolla on tärkeä rooli paitsi keliakiaa sairastavien tukemisessa, myös yhteiskunnallisen tietoisuuden lisäämisessä keliakiasta ja gluteenittomasta ruokavaliosta. Hän kertoo haluavansa puheenjohtajana jatkaa liiton toiminnan kehittämistä, jotta se palvelee jäseniään tulevaisuudessa entistäkin paremmin.

 – Tietoisuutta keliakiasta on edelleen tärkeää lisätä sitä mukaa, kun ymmärrys sairaudesta kehittyy. Etenkin pienituloisia keliaakikkoja tulisi myös tukea yhteiskunnassa nykyistä paremmin. Suunnitteilla oleva keliakiakorvauksen palautus on tärkeää saada vietyä maaliin mahdollisimman nopeasti, sillä gluteenittomat tuotteet ovat kalliita ja keliakiadiagnoosi usein pienituloisille kohtuuttoman raskas taloudellinen taakka, Suhonen päättää.

Jaa sosiaalisessa mediassa