SDP:n Tarja Filatov: Minne miljardit menevät

13.12.2022

Ensi vuoden budjetti panostaa kovaan ja pehmeään turvallisuuteen. Esimerkiksi puolustusmenoihin suunnataan miljardi euroa enemmän kuin tänä vuonna. Elämme Ukrainan sodan varjossa ja panostus on perusteltu.

Panostus hyvinvointialueisiin on suuri. Alueet saavat 1,3 miljardia euroa enemmän, kuin mitä samaan tarkoitukseen on ollut käytössä kunnissa. Silti tuntuu, että kauas pilvet karkaavat, koska tarpeet kasvavat ja hinnat nousevat. Onneksi rahoitusmekanismissa on tulossa vielä tarkastuspisteitä ja lopullinen taso elää. 

Julkisen puolen työntekijät ovat palkkansa ansainneet. Ja enemmän. Nyt solmitut sopimukset kasvattavat julkisen sektorin alijäämää 1,2 miljardilla eurolla vuonna 2026 verrattuna siihen, että palkkataso olisi seurannut yleistä linjaa. Palkkojen yhteensovittaminen hyvinvointialueilla lisää menoja noin 400 miljoonaa euroa.

Tässä muutama esimerkki siitä, minne miljardit menevät:

Puheenjohtamassani kunta- ja terveysjaostossa teimme kirjauksen, jonka mukaan yliopistosairaaloiden rahoitus on turvattava, mutta eduskunta edellyttää, että se ei saa leikata muiden alueiden rahoitusta. Tämä on meille Hämeessä tärkeä asia, koska esillä olleissa malleissa rahoitus on suunniteltu siten, että se leikkaisi mm. Kanta- ja Päijät-Hämeen rahoitusta. 

Lisäksi on jatkossa arvioitava, onko hyvinvointialueiden jälkirahoitteinen palkkakustannusten kompensaatio yleisen linjan mukaan perusteltu, koska sote-alan ekstrakorotukset ovat nyt jo miljardiluokkaa.

Eduskunta käsittelee joulun alla ns. budjetin jakovaraa. Tässä ei ole kyse miljardeista, vaan pienistä lisäyksistä. Kyseessä on kehysten puitteissa tapahtuva budjetin täydennys, joka mahdollistaa kertaluonteiset panostukset. Eli sellaiset menot, jotka lankeavat vain kerran. Vaikkapa eläkkeitä tai lapsilisiä rahalla ei voi korottaa, koska korotus olisi jokavuotinen meno. Eikä rahakaan riittäisi. Tänä vuonna summa oli yhteensä viitisenkymmentä miljoonaa.

Joukossa on liikennehankkeita ja meiltä Kanta-Hämeestä esimerkiksi Moreeni-Rastinkankaan HCT- palvelualueen suunnittelu, Sankolantie Hämeenlinnassa, Kalliontie Hausjärvellä, ja Lopen Launisten-Riihimäen kevyenliikenteen väylä saavat rahoitusta. Päijät-Hämeessä Asikkalan Viitailantien, Holman liittymän suunnittelu Lahdessa ja Eteläisen Päijänteen laivaväylän jatkaminen Lehmonkärjen vierassatamaan saivat jakovararahaa yhteensä 1.850.000 euroa.

Omassa jaostossani panostimme jakovararahaa väkivaltatyöhön, erityisesti naisiin ja lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyyn ja uhrien auttamiseen. Turvakotien esteettömyyteen ja Istanbulin sopimuksen toimeenpanoon, sukuelinten silpomisen ehkäisyyn, naisten linjaan ja ihmiskaupan uhrien apuun.

Ruokajakelu sai lisämiljoonan. Lisäys on perusteltu, koska avustusruuan tarve on kasvanut huomattavasti ja avustustyötä tekevien jakelijoiden energiakustannukset. Osaamiskeskukset saivat puoli miljoonaa lisäresurssia ja hoitotyön hyvän hoidon suositusmalleja tekevä Hotus 200 000. Ihmisoikeusliitto ja rauhantyö saivat lisäpanostusta. On tärkeää muistaa sodan varjossa, että sodat loppuvat lopulta rakentamalla rauhaa.

Jaa sosiaalisessa mediassa