SDP:n Saku Nikkanen: Työmarkkinoille löydettävissä dynaamisia talousuudistuksia, joista myös työntekijät hyötyisivät

22.2.2024

Työmarkkinoita on mahdollista kehittää ja varmasti myös uudistaa, mutta nyt hallitusohjelmassa esitetyt heikentävät toimet koskevat pelkästään palkansaajapuolta. Hallituksen ajamat toimet heikentävät sekä työntekijän turvaa että taloutta. Toisaalta työlainsäädäntöä koskevilla kirjauksilla työnantajien päätösvaltaa ollaan lisäämässä kaikilla tasoilla, sanoo Saku Nikkanen.

– Tähän yhdessä sopimiseen tasavallan presidentti Sauli Niinistökin viimeisessä valtiopäivien avajaispuheessaan viittasi. Me tarvitsemme yli vaalikauden mittaisen sopimuksen talouden kasvu-uran kääntämiseksi, jossa hänenkin näkemyksensä mukaan on mahdollista saavuttaa ”dynaaminen talous ja kohtuullinen työelämän turva”. Tämän saavuttamiseksi tarvitaan kuitenkin kaikkien osapuolten yhteinen ymmärrys. Muutoin olemme mielestäni vaarassa luisua syvemmälle taantuvan talouden ja turvattoman työelämän tielle, pohtii Nikkanen.

Mediassa on nähty väitteitä, että ammattiyhdistysliike olisi ottanut osan eduskunnalle kuuluvasta vallasta niin sanottuna ulkoparlamentaarisena voimana. Näin ei suinkaan ole. Kyllä eduskunnassa päätökset tehdään edelleen demokraattisesti vaaleilla valittujen enemmistöjen toimesta. Hallituksella on eduskunnassa enemmistö, näin sillä on täysi valta tehdä päätöksensä ja lakimuutoksensa niin halutessaan.

Me oppositiossa olemme kuitenkin muistuttaneet ja tulemme muistuttamaan, että paras lopputulos Suomelle on aina saatu työmarkkinoilla yhdessä sopimalla ja kaikki osapuolet huomioon ottamalla. Tämä on myös muiden Pohjoismaiden työmarkkinamallien selvä ydin. Otetaan pohjoismaisista malleista myös palkansaajaa hyödyttäviä uudistuksia, joita nyt hallituksen esityksissä ei juuri ole.

– Kyse on kuitenkin samalla keskinäiseen luottamukseen nojaavasta laajasta yhteiskuntasopimuksesta, jota ei tulisi yksipuolisesti irtisanoa. Ei nyrkkiä pöytään, vaan kättä päälle, toteaa Nikkanen.

Jaa sosiaalisessa mediassa