SDP:n Räsänen: VM:n uusin ennuste puhkaisi Orpon velkakuplan – kaikista rikkaimpien veroja ei voi keventää velaksi

16.6.2025

Valtiovarainministeriön tuore ennuste osoittaa, että hallituksen kehysriihen päätökset pahentavat julkisen talouden tilannetta ja lisäävät velkaantumista. SDP:n valtiovarainvastaava Joona Räsänen vaatii hallitusta tarkistamaan uudelleen kehysriihessä päätettyjä kaikista rikkaimmille kohdistuvia veronkevennyksiä.

Valtiovarainministeriön tänään julkaistun ennusteen mukaan hallituksen lupaus velkaantumisen vakauttamisesta ei tule täyttymään. Päinvastoin. Velkasuhde nousee ennusteen mukaan hallituksen päätöksillä jo yli 90 prosenttiin bkt:stä ja Suomi tulee ylittämään joka vuosi EU:n finanssipoliittisten sääntöjen rajat.

– VM:n ennuste osoittaa sen, mistä SDP on hallitusta toistuvasti varoittanut: hallituksen kehysriihen vastuuttomat päätökset lisäävät velkaa, toteaa Räsänen.

Räsänen toteaa, ettei puolustusmenojen mittava nousu anna mahdollisuutta puhkoa miljardin aukkoa tulopuolelle. Suomalaisten turvallisuudesta on huolehdittava yhtä aikaa järkevän taloudenpidon kanssa. 

– Nyt ei ole oikea aika keventää kaikista rikkaimpien veroja velaksi. Valtiovaranministeri Purran tänään peräänkuuluttama miljardin euron lisäsopeutus tulee jo sillä hoidetuksi, että yhteisöveroa ja korkeimpia marginaaliveroja ei lasketa, päättää Räsänen.

Jaa sosiaalisessa mediassa