SDP:n Piritta Rantanen: Kokoomus pelottelee leikkauksilla samalla kun vaatii niitä lisää

Kokoomuksen kansanedustaja Marko Kilpi arvostelee eilen julkaistua sisäisen turvallisuuden selontekoa siitä, että poliisien määrän lisäämisen tavoitteet eivät ole realistisia rahoituksen näkökulmasta. SDP:n kansanedustaja Piritta Rantanen ihmettelee Kilven kannanottoa.
– Tällä vaalikaudella poliisien määrä on käännetty määrätietoisesti nousuun ja tavoitteena on saavuttaa 7500 poliisin määrä jo ensi vuonna. Tämän tavoitteen toteuttamisen suhteen ollaan hyvässä vauhdissa. Hallitus on lisännyt poliisin resurssejajoka vuosi ja se on sitoutunut varmistamaan, että poliisin resursointi kasvaa ja turvallisuusviranomaisten toimintakyvystä huolehditaan. Tässä on valtava muutos aiempiin vaalikausiin, jolloin poliisien määrä ajettiin leikkauksilla voimakkaaseen laskuun kokoomuksen ihan omalla vahtivuorolla, Rantanen huomauttaa.
– Kokoomukselta tuntuu olevan eväät vähissä, kun rakentavan oppositiopolitiikan sijaan lähdetään luomaan perusteettomia uhkakuvia. Leikkauksilla pelotteleminen kuulostaa erityisen oudolta, kun puolue itse vaatii koko ajan suurempia leikkauksia julkiseen talouteen, Rantanen ihmettelee.
– Sisäisen turvallisuuden selonteon tavoitteet ovat oikeita. Meidän tulee turvata poliisin riittävä läsnäolo ja hälytysvaste kaikkialla Suomessa niin normaalioloissa kuin häiriötilanteissa. Lisäksi on panostettava ennalta ehkäisevään toimintaan. Hallitus rakentaa toimenpiteillään jo nyt edellytyksiä sille, että selonteon erittäin kunnianhimoinen tavoite 8200 poliisista voidaan saavuttaa vuonna 2030. Olennaista on pitää kiinni nykyisistä koulutuspaikkamääristä ja huolehtia poliisien määrän kasvattamiselle riittävä rahoitus vuosittain.