SDP:n Piritta Rantanen: Hallituksen kärkitavoite työllisyydestä on muuttunut kärkimaaksi työttömyydessä

13.9.2025

Hallituksen tulostaululla on rumia lukemia: työllisten määrä on vähentynyt 78000:lla, Suomen työttömyys on Euroopan kärkitasoa, enää vain Espanja on edellä. Hallituksen olisi jo herättävä siihen, että työttömien aseman kurjistaminen ei luo Suomeen uusia työpaikkoja, sanoo SDP:n Piritta Rantanen.

Syksy 2024 aloitettiin hallituksen toimesta samoilla sanoilla kuin tämäkin syksy: valoa on tunnelin päässä. Pääministeri Orpo vaati aiemmin tällä viikolla, että opposition pitää luopua pessimismistään. SDP:n Piritta Rantanen kehottaa pääministeriä katsomaan tosiasioita hallituksen omalta tulostaulultaan, ne eivät anna aihetta optimismiin.

– Hallituksen keskeinen lupaus 100 000 uudesta työpaikasta karkaa nykytoimilla aina vain kauemmas. Hallituksen tulostaululla on rumia lukemia: työllisten määrä on vähentynyt 78000:lla, Suomen työttömyys on Euroopan kärkitasoa, vain Espanja on edellä. Espanjassa työllisyyden suunta on jo kääntynyt parempaan, Suomessa sukeltaminen jatkuu. Viimeistään nyt hallituksen pitäisi herätä tilanteen vakavuuteen, Rantanen sanoo.

– Orpo-Purran hallitus on nyt kaksi vuotta sanonut, että kohta työllisyys alkaa parantua. Eikä vieläkään ole sitä hetkeä tapahtunut. Hallitus on yrittänyt hoitaa työttömyyttä rankaisemalla työttömiä, kun he eivät onnistu saamaan työtä, jota ei ole tarjolla. Tulokset näyttävät koruttoman totuuden, toteaa Rantanen.

Työministeri Marttinen väläytteli kyselytunnilla 11.9, että uusia työmarkkinaratkaisuja on tulossa. Rantanen penääkin hallitukselta järkeviä työllisyystoimia pelkkien heikennysten ja leikkausten sijaan.

– Onko työministeri Marttiselta tulossa lokakuun lupauksina lisää rankaisutoimia vai joko hallitus on viimeinkin huomannut surkeiden päätöstensä vaikutukset ja ryhtyvät perumaan niitä? Hallituksen oma alisuoriutuminen työttömyyden hoidossa on silmiinpistävää, päättää Rantanen.

Jaa sosiaalisessa mediassa