SDP:n Pia Viitanen: Perussuomalaiset pettivät ensin pienituloiset, nyt petetään autoilijat
SDP:n kansanedustajan, eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaoston jäsenen Pia Viitasen mukaan STT:n selvittämä autoilijoiden kustannusten nousu on ikävä jatko perussuomalaisten petettyjen lupausten sarjaan.
STT:n selvitys kertoo, että töihin ajavien kustannukset voivat nousta jopa sadoilla euroilla, kun Orpon-Purran hallitus aikoo korottaa matkakuluvähennyksen omavastuuosuutta, ja samalla Marinin hallituksen tekemät korotukset matkakulujen verovähennyksiin päättyvät.
– Orpon-Purran hallituksen toimet autoilijoita kohtaan purevat erityisen kipeästi vuorotyötä tekeviin ja pitkiä työmatkoja ajaviin ahkeriin suomalaisiin. On käsittämätöntä, ettei edes perussuomalaiset ole puolustaneet hallitusneuvotteluissa näiden kansalaisten etuja, Pia Viitanen ihmettelee.
Viitanen muistuttaa myös Perussuomalaisten aiemmista petetyistä lupauksista.
– Ei riitä, että ensin petettiin pienituloiset, kun vaalien alla luvattiin, ettei pienituloisilta leikata. Toisin kävi, vaikka Purra vaalien alla linjasi, ettei leikkaaminen pienituloisilta käy.
Nyt petetään rankasti myös autoilijat, kun elämisen kustannukset nousevat työmatkoja ajavilla.
– Tämä menee jo asteikolle törkeä petos, kiteyttää Viitanen.