SDP:n Pia Hiltunen: Älkää tehkö kulttuurista luksustuotetta!

18.4.2024

Kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Pia Hiltunen (sd.) kritisoi Orpon hallituksen leikkauksia kulttuuriin. Hiltunen näkee, että kulttuuri on erittäin tärkeää henkisen huoltovarmuutemme ja alueellisen elinvoiman kannalta.

Pia Hiltunen (sd.) on pettynyt Orpon hallituksen päättämistä 75 miljoonan euron leikkauksista opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle vuodelle 2025. Leikkauksien myötä kulttuurin käytettävät resurssit vähenevät merkittävästi.

– Tämän mittaluokan säästöt eivät ole kestäviä. Ne vaikuttavat merkittävästi koko rahoitukseen ja uhkaavat kulttuurin saavutettavuutta. Kulttuuri on erinomainen esimerkki siitä, miten pienelläkin panostuksella voidaan saada aikaan paljon hyvää. Nyt nämä säästöt vaarantavat tämän mahdollisuuden. Erityisesti tällaisina aikoina tarvitsemme kulttuurin tarjoamaa henkistä huoltovarmuutta, Hiltunen muistuttaa.

Orpon hallitusohjelmassa luvataan tukea lasten ja nuorten hyvinvointia. Kulttuuriharrastukset ovat hyvin suosittuja lasten ja nuorten keskuudessa. Huolena kuitenkin on, että leikkausten myötä kaupungeilla ei ole käytettävissä samankaltaisia resursseja kulttuuriharrastusten tukemiseen, kuin ennen. 

– Hallitus ei tunnu ymmärtävän kulttuurin merkitystä hyvinvoinnillemme ja taloudelle. Kulttuuriharrastuksilla on merkittävä rooli ihmisten elämässä. Sen avulla luodaan elämänmittaisia suhteita, ehkäistään syrjäytymistä ja koetaan merkityksellisyyttä, Hiltunen pohtii.

Huolta aiheuttaa myös se, miten eri alueiden asukkailla on aidosti mahdollisuus päästä kulttuurin äärelle tulevaisuudessa, sillä juuri julkisella rahoituksella on ollut merkittävä rooli tämän tavoitteen saavuttamiseksi. 

– Kulttuurin merkitys korostuu alueellisesti monin tavoin. Se tarjoaa arvokasta henkistä pääomaa koko yhteiskunnalle ja tuottaa merkittäviä veroeuroja elinkeinona. Kulttuurin taloudellinen hyöty ulottuu sivullisesti myös matkailuun, ravintoloihin ja muille aloille. Vaikutukset ovat olennainen osa alueellista elinvoimaa, päättää Hiltunen. 

Jaa sosiaalisessa mediassa