SDP:n Perholehto: Metsien suojelukriteerit ovat märkä rätti vasten tutkijayhteisön kasvoja

11.6.2024

– Hallitus julkaisi tänään ehdotuksensa vanhojen metsien suojelukriteereistä sekä valtion metsien suojelupäätöksen. Hallitus teki puhtaasti poliittisen päätöksen valitessaan tiukemmat kriteerit vanhojen metsien suojelun määrittelyyn. Sitoutuuko hallitus tarvittaessa muuttamaan kriteereitä lausuntokierroksella saatavan asiantuntijapalautteen mukaisesti, kysyy ympäristövaliokunnan jäsen, kansanedustaja Pinja Perholehto (sd).

– Ennakoitu tieto satumetsäkriteereistä piti valitettavasti paikkansa eli ikä- ja lahopuuvaatimukset ovat niin tiukat, ettei esimerkiksi Etelä-Suomesta oikeastaan löydy suojeltavaa. Kriteerit ovat läsähtänyt pannukakku, mutta vielä isommalta flopilta vaikuttaa niiden kylkeen tarjoiltu valtion metsien lisäsuojelu, Perholehto huomauttaa.

–Ministeri Essayah väitti, että tässä olisi käsillä kaikkien aikojen merkittävin suojelupäätös, mutta eihän se pidä paikkaansa ollenkaan. Tiedotustilaisuudessa käytännössä sanottiin suoraan, että suojelu kohdistuu pääosin Metsähallituksen alue-ekologiseen verkostoon eli hehtaarimäärä kursitaan kokoon kohteista, jotka ovat jo valmiiksi poissa talouskäytöstä, Perholehto näpäyttää.

Perholehto katsoo, että hallituksen on pidettävä kiinni lupauksestaan suojella valtion vanhat ja luonnontilaiset metsät niin, että suojelun määrä tosiasiallisesti nousee. – Nähtäväksi jää, onko hallitus valmis kuuntelemaan kriteerien saamaa asiantuntijapalautetta, ja päivittämään niitä asiantuntijatiedon pohjalta.

– Näyttää siltä, että hallitus pettää tärkeimmän luontolupauksensa ja lisäksi pimitti sen eurovaalien jälkeiseen aikaan, vaikka päätös oli tehty jo viime viikolla. Mielestäni äänestäjien olisi kuulunut saada tietää kokoomuksen harjoittaman ympäristöpolitiikan todellinen luonne jo ennen varsinaista vaalipäivää, Perholehto päättää.

Jaa sosiaalisessa mediassa