SDP:n Paula Werning: Tärkeitä panostuksia opetus-ja kulttuuriministeriöltä Kymenlaaksoon ja Etelä-Savoon

24.3.2023
Paula Werning

- Tämä hallitus on jakanut merkittävän paljon tasa-arvorahaa, jotta koulutuksellinen tasa-arvo voidaan saavuttaa, toteaa kansanedustaja Paula Werning.

Eilen saimme iloisia uutisia opetus – ja kulttuuriministeriöstä. Hallitus panostaa varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen koulutuksellisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseen yli 67 miljoonalla eurolla. Avustuksilla vahvistetaan niin hyvinvointia, oppimisen tukemista, kuin pienennetään lapsi – ja opetusryhmäkokoja.

Tämä hallitus on jakanut merkittävän paljon tasa-arvorahaa, jotta koulutuksellinen tasa-arvo voidaan saavuttaa. Haasteita koulutukselliseen tasa-arvoon aiheuttaa oppilaiden väliset osaamis- ja hyvinvointierot, sekä alueellinen eriytyminen, joten on tärkeää, että asiaan löydetään ratkaisuja.

Erityisavustuksia kohdennetaan myös 3,5 miljoonaa euroa nuorten jengiytymisen ja rikollisuuden ehkäisemiseen. Valtionavustus on tarkoitettu erityisesti koulujen ja ankkuritoiminnan tai poliisin välisen yhteistyön kehittämiseen ja vahvistamiseen kouluyhteisön turvallisuuden edistämiseksi.

On tärkeää, että myös meidän alueemme sai tärkeitä avustuksia:

-810 000 euroa Kouvolan kaupungille esi-ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2023-2024

-313 000 euroa Kouvolan kaupungille varhaiskasvatuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin 2023-2024

– 427 000 euroa Mikkelin kaupungille esi-ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2023-2024

– 122 400 euroa Mikkelin kaupungille varhaiskasvatuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin 2023-2024

– 747 000 euroa Kotkan kaupungille esi-ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2023-2024

Jaa sosiaalisessa mediassa