SDP:n Matias Mäkynen: Perussuomalaiset paljasti todellisen karvansa

30.3.2023

Työntekijöiden ostovoiman parantaminen on SDP:lle keskeinen tavoite tulevalla vaalikaudella, kertoo SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkynen.

– Hintojen raju nousu on heikentänyt merkittävästi pieni- ja keskituloisten työntekijöiden taloutta. SDP haluaa parantaa työntekijöiden ostovoimaa palauttamalla kiky-maksut takaisin työnantajan maksettavaksi. Tämä olisi oikeudenmukaista etenkin, kun ottaa huomioon sen, että nyt talvella sovitut palkankorotukset ovat olleet varsin maltillisia.

Kiky-maksujen palauttaminen hyödyttäisi niin pieni- kuin keskituloistakin työntekijää merkittävästi enemmän kuin kokoomuksen ajamat veronalennukset, kertoo Mäkynen. Esimerkiksi 2 000 euroa kuukaudessa tienaava hyötyisi kiky-maksujen siirrosta noin 35 euroa kuukaudessa, mutta kokoomuksen veronalennuksista vain noin 15 euroa kuukaudessa. Keskituloinen, noin 3 000 euroa kuukaudessa tienaava puolestaan hyötyisi kiky-maksujen siirrosta noin 44 euroa kuukaudessa, mutta veronalennuksista vain noin 22 euroa kuussa.

– Kiky-maksujen palauttamisesta hyötyisivät myös ne pienituloiset palkansaajat, jotka eivät kostuisi kokoomuksen veronalennuksista euroakaan. Toisin kuin veronalennukset, kiky-maksujen siirto ei myöskään heikentäisi julkista taloutta. Se olisi siis myös vastuullinen keino parantaa työntekijöiden ostovoimaa. Siksi onkin surullista, että eilisessä MTV:n vaalitentissä Riikka Purra ilmoitti, että perussuomalaiset vastustavat kiky-maksujen siirtoa.

Tilanteesta erityisen harmillisen tekee se, että perussuomalaiset on aiemmin väittänyt kannattavansa kiky-maksujen palauttamista, toteaa Mäkynen.

– Nyt kun 40 prosenttia äänistä on annettu, totuus paljastui. Tällainen takinkääntö näin lähellä vaalipäivää on täysin kestämätön äänestäjän kuluttajansuojan kannalta.

Mäkysen mukaan näyttääkin siltä, että perussuomalaiset on vaalipäivän lähestyessä paljastanut todellisen karvansa.

– Perussuomalaiset on paitsi ilmoittanut vastustavansa kiky-maksujen siirtoa, myös kannattavansa ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkauksia. On siis selvää, että väitteistään huolimatta perussuomalaiset ei ole tavallisen työntekijän puolella. Päinvastoin: Riikka Purra on ilmoittanut, että Sipilän hallituksen kikykin tulee kalpenemaan seuraavan hallituksen päätösten rinnalla, muistuttaa Mäkynen.

– Kun perussuomalaiset on nyt riisunut naamionsa ja Riikka Purra löytää illasta toiseen yhteisen sävelen Petteri Orpon kanssa television vaalitenteissä, on täysin aiheellista kysyä, suunnitteleeko perussuomalaiset uutta kiky-sopimusta kokoomuksen tuella. Tähän kysymykseen sentään äänestäjän tulee saada rehellinen vastaus ennen sunnuntain vaalipäivää, Mäkynen painottaa.

Jaa sosiaalisessa mediassa