SDP:n Matias Mäkynen: Opintotuen lainapainotteisuuden vähentämiseen tarvitaan keinoja!

20.1.2023

SDP on huolissaan opiskelijoiden toimeentulon riittämättömyydestä. Korkeakouluopiskelijat ovat ainoa ryhmä, jotka joutuvat ottamaan oman toimeentulonsa turvaamiseksi lainaa. SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkynen toteaa, että ensi vaalikaudella opintorahaa on parannettava, jotta opintotuen lainapainotteisuutta voidaan vähentää.

SDP on huolissaan opiskelijoiden toimeentulon riittämättömyydestä. Korkeakouluopiskelijat ovat ainoa ryhmä, jotka joutuvat ottamaan oman toimeentulonsa turvaamiseksi lainaa. Viimeisen viiden vuoden aikana opintolaina on kaksinkertaistunut. Taustalla nähdään Sipilän hallituksen tekemä opintotukileikkaus, jonka vuoksi liian monen opiskelijan toimeentulo on heikentynyt, SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen sanoo.

– Seuraavalla vaalikaudella opintotukeen tuleekin tehdä uudistuksia ja SDP haluaa olla mukana parantamassa opiskelijoiden toimeentuloa. Ensinnäkin opintotuki tulee huomioida osana sosiaaliturvauudistusta ja uudistaa kokonaisuudessaan tai otettava osaksi muuta sosiaaliturvaa. Opintotukea on kehitettävä niin, että se joustavasti tukee opinnoissa edistymistä ja huomioi erilaiset elämäntilanteet. Opintotuki olisikin syytä siirtää opetus- ja kulttuuriministeriöstä sosiaali- ja terveysministeriöön, jossa muutakin sosiaaliturvaa käsitellään. Opiskelijan ensisijainen työ on opiskella, ja jotta opiskelurauha säilyy tuen täytyy vastata tarpeeseen, Mäkynen sanoo.

Tämän lisäksi opintotukeen tarvitaan korotuksia, jotta opintotuen lainapainotteisuutta voidaan vähentää. Toimeentuloa ei ole kestävää rakentaa niin vahvasti lainan varaan, myös muita tapoja toimeentulon turvaamiseen täytyy olla. Tällä hallituskaudella opiskelijoiden tulorajoja nostettiin, joka oli yksi keino parantaa opiskelijoiden toimeentuloa. Ensi vaalikaudella tuleekin keskittyä parantamaan myös opintorahaa itsessään.

– Opiskelijoiden heikosta toimeentulosta ei hyödy mikään taho. Joka kolmas korkeakouluopiskelija kärsii psyykkisestä kuormituksesta, jonka yleinen syy on toimeentulon riittämättömyydessä. Hyvinvointiyhteiskunnassa on tärkeää, että kaikki pidetään mukana. Pidetään siis huolta siitä, että myös opiskelijoiden toimeentulo turvataan, jotta jokaisella on aito mahdollisuus opiskella, Mäkynen päättää.

Jaa sosiaalisessa mediassa