SDP:n Maria Guzeninan vappupuhe Karkkilassa

1.5.2024

Kansanedustaja Maria Guzenina puhui vappupäivänä Karkkilan keskuspuistossa.

Hyvä juhlaväki!

Tässä ajassa on aivan liian paljon repiviä riitoja ja ristiin puhumista. Tarvitaan enemmän toinen toisen kuulemista ja yhteisten ratkaisujen hakemista. Suomen, Euroopan ja maailman suuret ongelmat uhkaavat jäädä hoitamatta, kun aivan liian monet suhtautuvat politiikan tekoon lyhytnäköisesti ja populistisesti.  Viiden kauden kokemus kansanedustajana on opettanut, että ratkaisut löytyvät kyllä, kun maltetaan keskustella tietoon perustuen ja ratkaisukeskeisesti.

Mutta siitä ei ole erityisiä merkkejä ilmassa.

Hallituksen talouspolitiikka ei kykene vastaamaan edessämme oleviin haasteisiin eli torjumaan taantumaa ja vahvistamaan julkista taloutta oikeudenmukaisella tavalla. 

Hallitus puhuu kauniisti hyvinvointivaltiosta, mutta…

Hallituksen leikkausten koktaili heikentää hyvinvointivaltion kykyä vastata terveydellisiin ja sosiaalisiin ongelmiin ja tätä kautta riski kustannusten kasvusta tulevaisuudessa on todellinen. 

Leikkaukset esimerkiksi asumistukeen pudottavat ihmisiä toimeentulotuen varaan, mikä taas luo uusia kannustinloukkuja, ja tätä kautta heikentävät työllisyyttä entisestään.

Hallituksen leikkaukset perheille voivat syventää sosiaalisia ongelmia. 1990-luvun laman seuraukset ovat tosiasioita. Inhimillinen lasku etenkin lasten ja nuorten elämässä oli silloin kallis. Kallis oli lasku myös taloudellisesti. Silti samoja virheitä toistetaan nyt Orpon-Purran hallituksen toimesta.

Aikamoinen koktaili tarjotaan kansalle.

Saksia ja leikkuulautoja niille, joiden elämässä on jo ennestään vaikeuksia. Kun ongelmiin ei voida ajoissa puuttua, ne syvenevät ja niiden hoitaminen tulee kalliimmaksi. 

Ministereiden palkkaluokkaan kuitenkin annetaan lapiolla lisää. Kaljaveroa alennetaan, mutta ruoka kallistuu.

Pääministeri Orpo lupasi, että kukaan ei joudu kohtuuttomaan tilanteeseen. Nyt kuitenkin useat päällekkäiset leikkaukset vievät jopa satoja euroja kuukaudessa pienituloisten tuloista. Se on kohtuutonta.

Perussuomalaiset lupasi arjen kulujen pienenemistä, mutta nyt hallitus nostaa arvonlisäveroa, korottaa asiakasmaksuja ja leikkaa työmatkavähennystä.

Kun hyväosaiset suojataan, mutta pienituloisten elämää vaikeutetaan massiivisilla leikkauksilla, on perusteltua kysyä: miksi? Kun hallitus puhuu ostovoiman vahvistamisesta, eikö ostovoima kuulu myös pienituloisille. Tai edes arjesta kohtuullisesti selviytyminen.

Ministeri Purra puhui ennen vaaleja veronkevennyksistä pieni- ja keskituloisille, mutta nyt hallituksen veronkevennysten suurimpia hyötyjiä ovat hyvätuloiset.

Mutta vaikka Orpon-Purran hallitus porskuttaisi tämän vaalikauden loppuun asti, minulla on teille hyviä uutisia.

EU-vaalit lähestyvät. Ja Suomen hallituksella on pomonsa. Se on nimittäin EU:n parlamentti.

Suomen EU-politiikkaan tarvitaan yhteinen isänmaallinen tahto ja tavoite. Kansallinen yhtenäisyys on aina ollut vahvuutemme, kun olemme istuneet EU:n päätöksenteon pöydissä ja ytimissä. Suomen linjana on ollut toimia populismin sijasta johdonmukaisesti ja rakentavasti. Myös vaikeina aikoina. 

Ja nyt ajat ovat vaikeat.

Eurooppa ei ole vain kriisissä, vaan usean kriisin keskellä.

Tilannekuva on hurja. Ukrainassa on sota, Euroopan, Kiinan ja Yhdysvaltojen välinen taloudellinen kilpailu kiristyy, ilmastonmuutos ja luontokato kiihtyvät, ihmiset painivat päivittäisen toimeentulonsa kanssa, alueellinen eriarvoisuus kasvaa, Eurooppa ikääntyy ja julkisten palveluiden rahoitus on vaikeuksissa.

Onko syytä olla huolissaan?

On, ja pitääkin olla. Mutta me SDP:ssä uskomme, että kriisit ratkotaan yhteisillä ponnisteluilla ja sitoutumalla konkreettisiin ratkaisuihin.

EU-vaikuttaminen on selkeästi hakusessa hallituksessa, jonka johdossa on vielä aivan äskettäin EU-eroa tavoitellut puolue.

Suomi ei selviä siilipuolustuksella. On tarve uusille avauksille EU-politiikassa. Tarvitaan näky paremmasta tulevaisuudesta ja keinot sen rakentamiseksi.

Suomen etu on vahva ja yhtenäinen EU, jossa pelisäännöt ovat samat kaikille.

Me sosialidemokraatit haluamme ihmisille toimivan unionin: eurooppalainen kilpailukyky vahvistuu vain, jos meillä on sellainen EU, missä lapset ja nuoret sekä työntekijät voivat hyvin, ja pystyvät kehittämään osaamistaan. Missä perheet voivat luottaa huomiseen ja ihminen voi ikääntyä ihmisarvonsa säilyttäen.

Ennusteiden mukaan Euroopan poliittinen kartta olisi muuttumassa. Laitaoikeisto olisi viemässä voiton.

Perinteiset oikeistopuolueet (niin Euroopassa kuin kokoomus Suomessa) ovat valmiita mahdollistamaan tämän kehityksen tekemällä yhteistyötä laitaoikeiston kanssa, jos se hyödyttää niiden päämääriä hyvinvointivaltion purkamisessa sekä työntekijöiden oikeuksien ja tavallisten ihmisten toimeentulon heikentämisessä.

Me näemme tämän joka päivä kotimaan politiikassa, missä kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitusyhteistyö on johtanut paitsi eriarvoisuuden ja vastakkainasettelun lisääntymiseen, myös tärkeiden ilmastotoimien jarruttamiseen sekä hyökkäyksiin mediaa, järjestäytyneitä työntekijöitä ja muita länsimaisen demokratian kulmakiviä vastaan.

Euroopan mittakaavassa sama kehitys tarkoittaisi Ukrainan tuen heikentymistä ja putinistien vahvistumista. Sitä emme halua!

Eiköhän nousta siis kapinaan. Ei anneta voittoa niille, jotka eivät näe ihmisten parasta. Ei anneta voittoa niille, jotka haluavat taantumuksen leviävän. Ei anneta voittoa niille, joille ihmisarvon kunnioittaminen ei ole arvo vaan häiriötekijä.

Hyvät toverit!

Otetaan voitto työlle, toimeentulolle, inhimillisyydelle, kulttuurille, kauneudelle ja lempeydelle. Otetaan kesän eurovaaleissa voitto rakkaudelle ja ihmiselle!

Jaa sosiaalisessa mediassa