SDP:n Kvarnström ja Marttila: HUSin katastrofi vaatii maan hallitukselta toimia

14.6.2024

Uudenmaan sosialidemokraattiset kansanedustajat Johan Kvarnström ja Helena Marttila vaativat Orpon hallitukselta toimia HUSin tilanteen pelastamiseksi. Yhtymäkokous leikkasi HUSin rahoituksesta yllättäen lähes 44 miljoonaa euroa. Heti samana päivänä HUS lähetti esihenkilöille postia rekrytointikiellosta, joka kestää kuluvan vuoden loppuun. Leikkaukset vaarantavat HUSin kyvyn hoitaa perustehtäväänsä. HUSin tilanteen pitäisi Kvarnströmin ja Marttilan mielestä olla lopullinen osoitus siitä, että Orpon hallitus on ajanut sote-sektorin niin ahtaalle, että on riski, että lakia rikotaan ja ihmisten terveys vaarantuu.

Kvarnström ja Marttila huomauttavat, että HUSin lisäsäästöt ovat erittäin merkittävät ja vaikuttavat erikoissairaanhoitoon laajasti, vaikka ne ehkä eivät ole saaneet yhtä paljon näkyvyyttä kuin palveluverkkokysymykset. Se, että HUSin toimitusjohtaja Matti Bergendahl tiedotteessa varoittaa, että “yhtymäkokouksen päätös leikata HUSin talousarviokehystä valmiiksi poikkeuksellisen vaikeassa taloudellisessa tilanteessa vaarantaa jo kykymme hoitaa perustehtäväämme” pitäisi saada kaikki hälytyskellot soimaan, sanovat Kvarnström ja Marttila.

– Tässä joku voisi kritisoida hyvinvointialueita, mutta ydinongelma on, että Orpon hallitus on jättänyt hyvinvointialueet täysin oman onnensa nojaan ja teettää likaisen työn aluepäättäjillä. Hallitus ei ole millään tavalla helpottanut hyvinvointialueiden tai erikoissairaanhoidon tilannetta, vaan päinvastoin tehnyt jatkuvalla syötöllä uusia leikkauksia, jotka kohdistuvat suoraan sairaaloihin ja sote-palveluihin. Olen surullinen, että esimerkiksi Raaseporin sairaalan toimintaa joudutaan tämän vuoksi supistamaan ja Lohjan synnytysosastoa suljetaan, Johan Kvarnström sanoo.

– Samaan aikaan, kun hallitus moukaroi julkista sote-tanteretta leikkauspommeillaan, riittää rahaa kuitenkin satoja miljoonia yksityisiin lääkäripalveluihin. Hallitus kohdentaa resursseja yhteiskunnan kaikkein hyväosaisimmille, eikä sinne, missä tarve on suurin. Tätä menoa julkinen tuotanto on pian niin raunioina, että sairaalat joudutaan myymään pilkkahinnalla terveysjäteille. Liekö se kokoomuksen perimmäisenä tavoitteenakin, Helena Marttila sanoo.

Kansanedustajat muistuttavat, että sote-uudistuksen tavoitteita ovat muun muassa nopea ja tasa-arvoinen hoitoon pääsy, avopalveluiden saatavuuden parantaminen ja ennaltaehkäisyyn panostaminen. Hallitus voisi halutessaan perua satojen miljoonan panostuksen Kela-korvauksiin ja esimerkiksi laatia pelisäännöt vuokralääkärien kustannusten hillitsemiseksi.

– Rajuilla säästöillä HUS pakotetaan rajaamaan hoitoja, vaikka laki turvaa oikeuden terveyspalveluihin. Hallituksen tulisi avoimesti kertoa kansalaisille, jos sillä on haluja rajata julkista palveluvalikoimaa, eikä tällä tavoin ajaa erikoissairaanhoitoa lainvastaiseen tilaan, Kvarnström sanoo.

– Myös henkilöstö ajetaan tässä täysin kohtuuttomaan tilanteeseen. HUSilla on valtakunnallisia velvoitteita, joihin hallitus voisi halutessaan myöntää lisärahoitusta. Sairaalapalvelujen rahoitus tulee kokonaisuudessaan valtiolta, ja näistä rahoista päättää kokoomusvetoinen hallitus, Marttila päättää.

Jaa sosiaalisessa mediassa