SDP:n Kimmo Kiljunen perää muutosta eläkkeiden aikansa eläneeseen maksukäytäntöön

7.6.2023

Kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd.) vaatii eläkkeiden maksupäivän tarkistusta siten, että kaikkien työeläkettä saavien eläkkeet maksettaisiin saajan tilille viikonloppua tai pyhäpäivää edeltävänä arkipäivänä, kuten pääsääntöisesti maksetaan palkat ja osa eläkkeistä.

Nykyisin työeläkkeet maksetaan muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta kuukauden ensimmäisenä pankkipäivänä. Jos kuukauden ensimmäinen päivä on lauantai tai pyhäpäivä, eläke maksetaan seuraavana arkipäivänä.

Maksukäytännön parantaminen olisi otettava pikaisesti uudelleen selvittäväksi, jotta eläkkeensaajilla olisi yhtäläisesti ansaitsemansa eläke käytössään kuukauden ensimmäisenä päivänä eikä pahimmassa tapauksessa useita päiviä myöhemmin. Monet eläkkeensaajat ovat jo vuosien ajan moittineet käytäntöä.

– ­Eläkkeiden viivästyminen aiheuttaa taloudellista ahdinkoa monille eläkeläisille, jotka joutuvat pohtimaan rahan riittämistä pakollisiin menoihin, Kiljunen selventää.

Maksukäytännöstä kiinni pitämistä on puolusteltu sillä, että muutostyö aiheuttaisi suuria kustannuksia ja että sen haitat olisivat hyötyä suuremmat.

– Haittaa ja hyötyä on aina arvioitava ihminen etusijalla, ei järjestelmän tai organisaation etu edellä. Kun eläkkeiden maksamista viivästytetään, korkohyöty koituu organisaatiolle. Samalla eläkkeensaaja joutuu rahoittamaan erääntyvät laskunsa miten parhaiten taitaa. Tämä ei ole oikein. Oikeudenmukaisuuden näkökulmasta eläkeläisten pitää saada eläkkeensä tililleen ajallaan samalla tavoin kuin palkansaajatkin saavat, Kiljunen perustelee.

Kiljunen jätti ministerille kirjallisen kysymyksen työeläkkeiden maksukäytännön muuttamisesta.

Jaa sosiaalisessa mediassa