SDP:n kansanedustaja Tuula Väätäinen: Pohjois-Savoon Leppävirran Kurjalanrannantien kunnostukseen saadaan vihdoin rahoitus

10.12.2021

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on tänään päättänyt vuoden 2022 valtion talousarvioesityksen jakamattomasta varauksesta. Pohjois-Savoon kohdentuu 1,2 miljoonan euron potti Leppävirrassa sijaitsevan maantien 16393 eli Kurjalanrannantien kunnostukseen. Kansanedustaja Tuula Väätäinen (sd.) on iloinen Pohjois-Savon saamasta rahoituksesta ja siitä, että se kohdistuu pitkään suuressa kunnostuksen tarpeessa olevalle tieosuudelle.

– Kurjalanrannantien huono kunto on ollut tiedossa jo pidemmän aikaa. Tieosuuden huono kunto on tieturvallisuusriski sekä haitta alueella liikkuville ihmisille. Viimeisimmät mittavat peruskorjaustoimet tieosuudella on tehty 1990-luvulla. Väyläviraston ylläpitämä tieosuuksien ajankohtainen kuntokartta näyttää Kurjalanrannantien osalta enimmäkseen punaista ja tien päällysteen kuntoluokitus on erittäin huono. Tien huonosta kunnosta kärsivät tietä säännöllisesti käyttävät alueen asukkaat, alueella toimivat yritykset sekä tiellä liikkuva raskas ja muu liikenne. On korkea aika tieosuuden peruskorjaukselle. Olen iloinen, että valtionvarainvaliokunta on nyt huomioinut Kurjalanrannantien suuren korjaustarpeen ja tällä 1,2 miljoonan määrärahalla kauan tarvittu tien peruskorjaus saadaan vihdoin tehtyä, sanoo kansanedustaja Tuula Väätäinen.

Jaa sosiaalisessa mediassa