SDP:n Joona Räsänen: Puolueiden on sovittava, että jatkossa sama henkilö ei voi toimia samaan aikaan kansanedustajana, aluevaltuutettuna ja kunnanvaltuutettuna

13.4.2024

Tasan vuoden päästä järjestetään seuraavat kunta- ja aluevaalit. Sunnuntaina 13.4.2025 järjestettävissä erillisissä vaaleissa valitaan valtuutetut sekä kuntien että hyvinvointialueiden valtuustoihin.  Vuoden 2022 aluevaaleissa valittiin aluevaltuutetuiksi 101 silloista kansanedustajaa, jotka toimivat samalla kunnanvaltuutettuina ja näin ollen edustivat kolmea vaaleilla valittua päätöksentekotasoa.

– Ennen seuraavia kunta- ja aluevaaleja puolueiden on kyettävä sopimaan siitä, että jatkossa sama henkilö ei voi toimia vaaleilla valittuna päätöksentekijänä kaikilla kolmella päätöksentekotasolla. Tämä on helppo keino välttää vallan keskittyminen samoille henkilöille. Edellisten aluevaalien jälkeen olimme tosiaan tilanteessa, jossa yli puolet kansanedustajista istuivat samalla sekä kunnanvaltuutettuina että aluevaltuutettuina, toteaa SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen.   

Esimerkiksi vuonna 2022 julkaistussa EVA:n tutkimuksessa selkeä enemmistö suomalaisista rajoittaisi poliitikkojen päällekkäisiä tehtäviä kansanedustajana, aluevaltuutettuna ja kunnanvaltuutettuna. Vallan keskittymisestä ei pidä syyttää yksittäisiä henkilöitä, vaan siihen johtaa Suomen vaalitapa, joka suosii valmiiksi tunnettuja ehdokkaita ja tämä näkyy puolueiden ehdokasasettelussa. Tilannetta voidaan muuttaa puolueiden välisellä sopimuksella tai kolmoisroolien rajoittamisella lainsäädännöllä.

– Kun itsellänikin on kokemusta vuoden verran toimimisesta kolmoisroolissa, niin en pidä terveenä, että tästä muodostuu kenellekään uusi normaali. Helpoin keino tämän välttämiseen on sopia puolueiden välillä siitä, että kansanedustajat eivät asetu ehdolle sekä kunta- että aluevaaleissa. Vaalikelpoisuuden rajoittaminen lainsäädännöllä olisi haastava operaatio ja siksi sopuratkaisu olisi tarpeen. Ilman puolueiden välistä yhteisymmärrystä vallan keskittyminen tulevissakin vaaleissa jatkuu, päättää kansanedustaja Räsänen.

Jaa sosiaalisessa mediassa