SDP:n Haatainen: Kuinkahan monella tapaa hallitus aikoo vielä vaikeuttaa osatyökykyisten elämää?

15.4.2024

Marinin hallituksen keskeinen tavoite oli saada osatyökykyisiä, vammaisia ja muita vaikeasti työllistyviä työmarkkinoille. Ajatuksena oli, että jokaisella on oltava mahdollisuus työhön, kykyjensä mukaan. Orpo-Purran linja on toinen. He tarjoavat osatyökykyisille pelkkää keppiä leikkaamalla rajusti sosiaaliturvaa. Uusimpana toimena hallitus on lakkauttamassa Työkanava oy:n toiminnan.

– Hallituksen linja on selkeä ja samalla julma. Kaikkien tulisi kyetä täyspäiväiseen työhön, oli tausta sitten mitä tahansa. Joustomahdollisuuksia höylätään sieltä ja täältä sekä samalla leikataan monille elintärkeistä tuista. Tämä ei ole inhimillisyyden tie, sanoo kansanedustaja ja entinen työministerin Tuula Haatainen vakavana.

Työkanava oy:n tarkoituksena on ollut työllistää kaikkein vaikeimmin työllistyviä työttömiä sekä töihin haluavia osatyökykyisiä. Yrityksen tarkoituksena on ollut tukea näiden ihmisten osaamista sekä kohentaa työmarkkinavalmiutta. Tarkoituksena oli, että henkilöt siirtyisivät työkanavasta eteenpäin avoimille työmarkkinoille.

– Työkanava oy:n alasajo on taas yksi tapa viedä Suomi kauemmas aidosta pohjoismaisesta mallista. Saimme idean yrityksen perustamiseen nimenomaan naapuristamme Ruotsista, kertoo kansanedustaja ja entinen työministeri Tuula Haatainen.

Työkanavan tavoitteena on ollut, että työsuhteessa olisi yrityksen toiminnan vakiinnuttua noin 1000 henkilöä. Vuonna 2019 on arvioitu, että yhden työttömän vuosikustannus on yhteiskunnalle 15 000 euroa.

– Tällä logiikalla tuhannen henkilön työllistäminen toisi Suomelle vuosittain 15 miljoonaa euroa säästöä. Puhumattakaan siitä, kuinka valtava muutos tällä olisi yksilön elämään ja hyvinvointiin, päättää Haatainen.

Jaa sosiaalisessa mediassa