SDP:n Guzenina: Kulttuuri on elämän suola ja sen avulla kerrotaan suomalaisuuden tarinaa

22.3.2023

Maria Guzenina puolustaa kulttuurialan asemaa Suomessa ja haluaa nostaa kulttuurin rahoituksen yhteen prosenttiin valtion budjetista ensi vaalikaudella. Guzeninan mukaan kulttuuri kuuluu jokaisen suomalaisen arkeen ja se luo tarinaa Suomesta ja suomalaisista.

Perussuomalaisten Riikka Purran kommentti YLEn puheenjohtajatentissä 21.3. kulttuurista luksuspalveluna osoittaa kansanedustaja Maria Guzeninan mukaan Purralta ymmärtämättömyyttä ja historiattomuutta.

– Kulttuuri on liima, joka tuo eri taustaisia ihmisiä yhteen, luo yhteisöllisyyttä ja vahvistaa hyvinvointia. Lisäksi kulttuuri on työvoimavaltaisena aikana Suomen kestävän kasvun näkökulmasta olennainen ja sen vientipotentiaali suuri. Kulttuurin aseman väheksyminen osana suomalaista elämäntapaa osoittaa perussuomalaisten puheenjohtajalta ihmisten tarpeiden väheksymistä, Guzenina sanoo.

Guzeninan mukaan kulttuurin yhteys ihmisten hyvinvointiin on osoitettu lukuisissa tutkimuksissa.

– Me kuuntelemme musiikkia, katsomme sarjoja ja elokuvia, luemme kirjoja, pelaamme. Jos kulttuuria ei tuettaisi, olisi meillä merkittävästi vähemmän valinnanvaraa siinä, minkälaisen kulttuurin parissa haluamme viettää aikaamme.

– Onkin älytöntä ajatella, että kulttuurin arvo mitattaisiin vain sen kaupallisella menestyksellä. Jos ainoa saatavilla oleva kulttuuri olisi sitä, mikä myy massoille, olisi tarjonta pian hyvin yksipuolista. Kulttuuria pitää tukea ja sen parissa työtään tekevien toimintaedellytyksiä on vahvistettava, Guzenina toteaa.

Guzeninan mukaan perussuomalaiset väheksyy kannanotollaan kaikkia niitä ihmisiä, jotka saavat elantonsa kulttuurialalta. Kulta ry:n mukaan kulttuuriala työllistää 80 000 työntekijää suoraan ja 48 000 työntekijää välillisesti. Määrä on suurempi kuin esimerkiksi metsäteollisuudella.

– Taiteilijat ja kirjailijat kertovat Suomesta tarinaa niin suomalaisille itselleen kuin koko muulle maailmalle. Kulttuurin monimuotoisuus on myös osa vapaan maan demokratiaan, Guzenina päättää.

– Ei voi olla niin, että Purra ja hänen puolueensa päättävät, mikä on kulttuuria ja mikä ei. Sellainen maailma on nähty itärajan takana. Se ei toiminut siellä, kuten ei toimisi tälläkään.

Jaa sosiaalisessa mediassa