SDP:n Filatov: Jos ei olisi helle niin hyytäisi

16.6.2023

Hallituksen ohjelma julkaistiin tänään perjantaina. Ymmärrän hallituksen tavoitteen taittaa velkaa ja kasvattaa työllisyyttä, jotta suomalainen hyvinvointivaltio voidaan säilyttää. Ongelmallisinta leikkauspolitiikassa on se, että hyvätuloisten osallistuminen taloustalkoisiin loistaa poissaolollaan.

Päinvastoin, heille joilla on omaisuutta ja varoja, tarjotaan korkeampaa kattoa osakesäästötileille ja metsänomistajille metsävähennystä jne. 

Ikävä kyllä keinovalikoima romuttaa monen kohdalla hyvinvointivaltion heikoimmassa asemassa oleville tarjoavan turvan. Hyvätuloisten etuoikeutettu asema kasvaa ja haavoittuvimpien ahdinko syvenee.

Sairauspäivärahat on yksi esimerkkiä. Omavastuupäivä kuulostaa hyvältä. Pitää ottaa omaa vastuuta. Mitä se tarkoittaa pienituloisen arjessa? Vaikkapa syöpäsairaan, joka joutuu käymään työssä ja hoidoissa. Karenssipäivät vievät häneltä helposti yli kuukauden palkan sairauden tuoman huolen ja vaivan lisäksi. 

Entäpä sitten reiluus eri toimialoilla? Etätyötä tekevä toimihenkilö voi jäädä etätöihin flunssan kohdatessa ja välttää palkattomaan päivän. Monen on pakko mennä töihin sillä riskillä, että tartuttaa työkaverinsa.

Sairastavuus on suurempaa naisvaltaisilla aloilla, joissa vaikkapa lasten kautta flunssapöpön leviävät. Myös raskaassa fyysisessä työssä sairastetaan enemmän. 

Edellisen kerran Sipilän hallitus suunnitteli vastaavaa, se joutui hallituksen esityksessä toteamaan, että esitys todennäköisesti lisää pitkiä sairauspoissaoloja ja että johtajat pääsevät helpommalla.

Samaan aikaan lääkkeiden hinnat nousevat, koska niiden verotusta korotetaan, kelaindeksit leikataan  ja terveydenhuolloin maksuja korotetaan ja hoidon rahoitusta leikataan, vaikka inflaatio nostaa kustannuksia. Tämä säästö tulee sairaan kalliiksi.  

Työllisyyden kannalta työttömyysturvan leikkausten takana on kovin nuiva käsitys ihmisistä. En usko siihen, että leikkaus auttaa ihmisiä töihin.  Suomessa terveydelliset syyt työttömyyteen taustalla ovat poikkeuksellisen korkeat. 

Huolestuttavaa on aikuiskoulutustuen lopettaminen. Rakennemuutokset tappavat työpaikkoja, mutta ihmisten mahdollisuus kouluttautua uuteen ammattiin heikkenee huomattavasti. Vuorotteluvapaa poistetaan, vaikka sillä ei ole työllisyysvaikutuksia. Monelle se on ollut mahdollisuus opiskella uutta. 

Odotan vilpittömästi hallituksen esityksiä, joissa näkyy hyvätuloisten ihmisten osallistuminen taloustalkoisiin. Hallituksen infossa yksikään toimittaja ei asiaa kysynyt. Enkä äkkilukemalla hallitusohjelmasta tällaisia toimia löydä.

Jaa sosiaalisessa mediassa