SDP:n Berg: Orpon hallitus heikentää jälleen työttömien tilannetta

18.6.2024

Työttömyysturvaleikkausten kakkososion käsittely on käynnissä eduskunnassa. Tässä osassa heikennetään ansiosidonnaisen työttömyysturvan tasoa ja ikääntyneiden työttömien tilannetta. Lakiesitys on tänään toisessa mietintökäsittelyssä. Sosialidemokraatit vastustavat esitystä.

– Hallituksen esittämä porrastus ansiopäivärahaan vaikuttaa arvioiden mukaan jopa 80 000 henkilön päivärahaan. Leikkaus heikentää hyvin monen ihmisen toimeentuloa ja on jatkoa Orpon hallituksen epäoikeudenmukaiselle politiikalle. Tilanne on hyvin monelle työttömälle ja heidän perheelleen kestämätön, kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Kim Berg kertoo.

Hallitus esittää ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamista siten, että sen taso laskee 80 prosenttiin 40 työttömyyspäivän jälkeen ja 75 prosenttiin viiden kuukauden työttömyyden jälkeen. Kyseessä on iso leikkaus ansiopäivärahoihin.

– Ansiopäivärahan taso riippuu aiemmista tuloista. Kuitenkin keskimäärin summa ei ole ollut kovin suuri – noin 1500 euroa kuukaudessa – jonka tasoa porrastaminen nyt vielä entisestään pienentää. Matalapalkka-aloilla itsensä vakuuttaminen työttömyyden varalta ei tule enää kannattamaan, sillä ansiopäiväraha tulee olemaan vain hieman päivärahaa suurempi. Tämä murentaa ansioturvajärjestelmää, Berg avaa.

Hallitus heikentää ikääntyneiden ihmisten asemaa muun muassa poistamalla 58 vuotta täyttäneiden ansiopäivärahan uudelleen laskennan poikkeussäännön ja työssäoloehdon kertymisen työllistymistä edistävästä palvelusta sekä tähän liittyvän ansiopäivärahan tason suojasäännön. Lisäksi poistetaan työllistymistä edistävän palvelun tarjoamisvelvoite TE-toimistoilta ja työllistämisvelvoite kunnilta.

– Suomalaisilla työmarkkinoilla on edelleen ikäsyrjintää eikä ikääntyneiden työntekijöiden kokemusta ja näkemystä arvosteta edelleenkään riittävästi. Sen takia ikäsidonnaiset poikkeukset ovat olleet tarpeellisia. On hyvin valitettavaa, että hallitus on päättänyt tehdä selvän arvovalinnan heikentää ikääntyneiden työnsaantia ja toimeentuloa, sanoo Berg.

– Orpon hallitus sanoo tekevänsä leikkauksia työllisyyden parantamiseksi, mutta on silti systemaattisesti kieltäytynyt arvioimasta leikkaustensa kokonaisvaikutuksia. Hallituksen leikkaukset osuvat vahvasti samoihin ihmisiin, mikä lisää epävarmuuksia työllisyyslaskelmissa. Yksi ihminen voi työllistyä vain kerran ja toimeentulotuelta, jolle monet leikkausten seurauksena putoavat, on vaikeampi työllistyä kuin muilta tukimuodoilta. Tässä ei ole päätä eikä häntää, Berg päättää.

Jaa sosiaalisessa mediassa