SDP:n Aki Lindén: Perusterveydenhuolto rakennettava omalääkärimallin varaan

16.3.2023

Kansanedustaja, ex-peruspalveluministeri Aki Lindén varoittaa uskomasta kokoomuksen tarjoamaan yksityistämisen autuuteen terveydenhuollossa. Palvelusetelien tarjoaminen pirstoo hoidon jatkuvuutta, kun nyt pitäisi investoida myös Lääkäriliiton kannattamaan omalääkärimalliin.

– Kokoomus on vaaliohjelmissaan esittänyt miljardin tehostamista soteen ja vielä toisen miljardin leikkaamista indekseistä. Ainoa tarjottu keino, millä parin miljardin säästöt voitaisiin saada aikaan, on epämääräinen heitto yksityisten mukaan ottamisesta. Todellisuudessa palveluiden pilkkominen vähentäisi terveydenhuollon vaikuttavuutta, Lindén toteaa.

Hän ottaa esimerkiksi Turun kaupungin, jossa oli määrä purkaa viime vuonna hoitojonoja poliittisen oikeiston suosimien palvelusetelien avulla. Tässä kuitenkin epäonnistuttiin, sillä kaupunki ei saanut rekisteröidyksi yhtään yksityistä palveluntuottajaa.

– Vaikka hankkeessa olisikin onnistuttu, niin tulevaisuudessa hyvinvointialueiden kannattaisi silti panostaa mieluummin hoitosuhteiden jatkuvuuteen kuin ohjaamalla satunnaisia yksittäisiä potilaita yksityisille toimijoille – jos ja kun tavoitteena on siis terveydenhuollon vaikuttavuus ja kustannustehokkuus. Hyvinvointialueiden omaa tuotantoa voidaan kyllä täydentää hyvin suunnitelluilla pitkäjänteisillä ostopalveluilla.

Lindénin mukaan suunniteltaessa tulevaisuuden palveluja kannattaisi ottaa oppia historiasta.

– Terveyskeskusten kriisi 1990-luvun alussa onnistuttiin ratkaisemaan omalääkärimallilla tai väestövastuulla, kuten asiaa silloin kutsuttiin. Väestövastuumallin ansiosta vuonna 2000 Suomessa pääsikin 80 prosenttia väestöstä terveyskeskuksen lääkärin vastaanotolla viikon kuluessa myös kiireettömissä terveysongelmissa. 2000-luvulla tilanne alkoi heikentyä kuntien vastuulla olleessa perusterveydenhuollossa. Kehitys oli vahvaa sen sijaan sairaanhoitopiireissä, työterveyshuollossa ja yksityisessä terveydenhuollossa.

– Nyt olemme jälleen uudessa tilanteessa, kun palvelut ovat siirtyneet hyvinvointialueille. Hoitotakuun tiukentamisesta on säädetty ja eduskunta on yksimielisesti päättänyt lausumasta, jossa edellytetään hoitosuhteen jatkuvuuden toteuttamista omalääkäri- ja omahoitajamallilla. Niistä on ollut hyvät kokemukset sekä kansainvälisesti että omassa maassamme.

Myös Lääkäriliitto kannattaa omalääkärimallin rakentamista uudelleen.

– Omalääkärimallin ja palveluiden jatkuvuuden tulee olla kehittämisen linja nyt ja lähivuosina. Investoidaan pitkäjänteisesti julkisiin peruspalveluihin sekä pysyviin työ- ja hoitosuhteisiin. Ideologisen yksityistämisen ja pistemäisiin korjausliikkeisiin perustuvien palvelusetelien aika on ohitse, Lindén päättää.

Jaa sosiaalisessa mediassa