Satakunnan kansanedustajat: RauLaKo-esitys parannus nykytilanteeseen – merimetson ammattikalastajille aiheuttamien vahinkojen puuttuminen järkyttävä pettymys

7.10.2021

Vuoden 2022 budjetin yhteydessä hallitus esittää uutta lainsäädäntöä rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisemiseksi ja korvaamiseksi. Esityksen käsittely alkaa tänään maa- ja metsätalousvaliokunnassa. Rauhoitettujen eläinten, kuten valkoposkihanhien ja merimetsojen aiheuttamat vahingot ovat lisääntyneet ja lisääntyvät edelleen. Valkoposkihanhien esiintyvyys on Suomessa lähes räjähtänyt käsiin.

– Tällä hetkellä ELY-keskuksesta voi saada poikkeuslupia lajien karkottamiseksi, mutta poikkeuslupajärjestelmää tulkitaan Suomessa erittäin ahtaasti ja korvauksien maksaminen vahingoista on ollut ympäristöministeriön tulkintojen varassa. Samaten maakotkien porovahinkojen korvaus perustui valtioneuvoston asetukseen. Nyt nämä yhdistetään ja tuodaan lakiin, joka selkeyttää tilannetta. Mukana on myös sääksen aiheuttamat vahingot kalataloudelle, Kristiina Salonen (sd.) ja Jari Myllykoski (vas.) kertovat.

– Sen lisäksi oikeudenmukaiset korvaukset ja haittojen ennaltaehkäisy lisäävät näiden rahoitettujen, mutta runsaslukuisina esiintyvien eläinten suojelun yleistä hyväksyttävyyttä. Vahinkojen korvaaminen ja ennaltaehkäisy ovat kuitenkin lukuisten ihmisten elinkeinolle välttämättömiä, Salonen ja Myllykoski painottavat.

Nyt annettavien toimenpiteiden lisäksi ympäristöministeriö käynnistää tutkimushankkeen merimetsojen kaupallisille kalastajille aiheuttamien saalistappioiden määrästä. Tämän perusteella arvioidaan korvausjärjestelmän tarve ja edellytykset. Mahdollinen ehdotus tukijärjestelmän luomiseksi merimetson ja harmaahaikaran kalanviljelylaitoksille ja kaupalliselle kalastukselle aiheuttamista vahingoista annetaan täydentävänä esityksenä eduskunnalle, jos ministeri selvitysten perusteella niin päättää.

– Tämä on pettymys, koska aiheesta on jo runsaasti sekä kansainvälisiä että kansallisia tutkimuksia. Teimme kollegoiden Norrback (r) ja Östman (kd) kanssa viime vuonna aiheesta kirjallisen kysymyksen, ja katsoimme, että tietoa päätöksenteon pohjaksi olisi ollut tarpeeksi. Aiomme jatkaa edunvalvontatyötä sen eteen, että myös merimetsojen ammattikalastajille aiheuttamat vahingot saadaan korvausten piiriin. On perustuslain vastaista jättää yksi elinkeino korvausjärjestelmä ulkopuolelle, Salonen ja Myllykoski toteavat.

Jaa sosiaalisessa mediassa