Pohjoismaiden neuvoston demarit: Vahva Pohjola takaa rauhan ja turvallisuuden

23.3.2024

Tänään on Pohjolan päivä. Pohjoismaiden neuvoston SDP:n kansanedustajat pitävät tärkeänä, että pohjoismaista yhteistyötä kehitetään ajanmukaisesti. On tärkeää, että Helsingin sopimuksen päivitystyö etenee ja että vahvistamme pohjoismaista yhteistyötä puolustuksessa, turvallisuudessa ja diplomatiassa.

Tanska, Suomi, Islanti, Norja ja Ruotsi allekirjoittivat 23. maaliskuuta 1962 Helsingissä yhteistyösopimuksen, niin sanotun Helsingin sopimuksen. Virallinen pohjoismainen yhteistyö muotoutui ja siihen kiinnitetään huomiota tänään Pohjolan päivänä.

– Pohjolan päivä muistuttaa siitä, miten olemme onnistuneesti edistäneet vapaata liikkuvuutta Pohjoismaissa, lisänneet pohjoismaista kulttuurivaihtoa ja edistäneet kestävää kehitystä – aina pohjoismaiden passivapaudesta pohjoismaiseen Joutsenmerkkiin. Pohjoismaiden neuvosto ja sen Suomen valtuuskunta seuraavat tiiviisti Pohjoismaiden hallitusten työtä rajaesteiden poistamiseksi. On oltava helppoa elää, opiskella, työskennellä ja harjoittaa rajat ylittävää liiketoimintaa Pohjoismaissa, kertoo pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtaja Kim Berg kertoo.

Moni asia on muuttunut sen jälkeen, kun Helsingin sopimus allekirjoitettiin vuonna 1962. Viime vuosina turvallisuustilanne on muuttunut hyvin laajasti.

– Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa asettaa uusia vaatimuksia pohjoismaiselle yhteistyölle. Pohjoismaiden neuvosto käsittelee yhä enemmän ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan sekä kattavaan turvallisuuteen ja varautumiseen liittyviä kysymyksiä. Tämä käy selvästi ilmi muun muassa siitä, että Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajuusohjelman nimi on ”Rauha ja turvallisuus arktisella alueella”, kertoo Pohjoismaiden neuvoston jäsen Anna-Kristiina Mikkonen.

Pohjoismaiden neuvosto kokoontuu teemaistuntoon 8.–9. huhtikuuta. Istunto järjestetään tällä kertaa Tórshavnissa, Färsaarilla. Islannin puheenjohtajakauden ohjelman mukaisesti istunnon aiheena on Pohjois-Atlantin rauha, turvallisuus ja valmius.

– Teemaistunnossa keskustellaan siitä, miten Pohjoismaat voivat vahvistaa puolustusalan ja turvallisuusalan yhteistyötään Pohjois-Atlantilla ja arktisella alueella. Toinen aihe on varmasti kaikki yhteistyömahdollisuudet, joita syntyy nyt, kun kaikki Pohjoismaat ovat Naton jäseniä, kertoo Pohjoismaiden neuvoston jäsen Jani Kokko.

Parhaillaan on käynnissä prosessi, jossa selvitetään Helsingin sopimuksen mahdollista päivittämistä.

– Tämän tutkimuksen päätavoitteena on arvioida tarvetta sisällyttää sopimukseen uusia politiikan aloja, kuten turvallisuus-, puolustus- ja ulkopolitiikkaa. Pohjoismaisen yhteistyön vahvuus ei kuitenkaan saa rajoittua pelkkään puolustuskykyyn ja turvallisuusyhteistyöhön. Pohjoismaisella yhteistyöllä on oltava aktiivinen rooli kansainvälisellä näyttämöllä konfliktien ehkäisyssä ja ratkaisemisessa. Pohjoismaat ovat aina kannattaneet vahvasti demokratiaa, ihmisoikeuksia ja vapautta, ja tämä on edelleen tärkeää, toteaa Pohjoismaiden neuvoston jäsen Pinja Perholehto.

Jaa sosiaalisessa mediassa